Työstä puhuminen käy työstä?

Miten puhumme, kun puhumme töistämme?

• Valitammeko:
• kiirettä
• pomoa
• asiakkaita
• Kehummeko:
• kollegoja
• pomoa
• asiakkaita
• projekteja
• Olemmeko ylpeitä työstämme?

Tämä teksti sai syntynsä, koska verkostoni jäsen Jarkko oli tykännyt verkostooni vielä silloin kuulumattoman Pekan päivityksestä, joka kosketteli samaa aihetta. 

Samalla, kun naputtelin omaa kommenttiani, aloin miettiä, että aiheesta voisi kirjoittaa pidempäänkin. Koska se on myös jotain josta pidän: pohtiminen ja pohdintojeni kirjoittaminen auki ja julkiseksi. Aina idean ei tarvitse olla oma, vaan saatan saada kimmokkeen vaikka sinun LinkedIn päivityksestäsi.

Mutta, aiheeseen.

Miten minä puhun työstäni erilaisille kohdeyleisöille?

Pekalle vastasin näin:

"Mielenkiintoinen kysymys.

Puhun työstäni useinkin, mutta hyvin erilaisin tavoin eri ihmisille. 

Alan sisäistä slangia ja alaan liittyvää huumoria on helppo viljellä (ex)kollegojen tai erilaisten seminaarien/tapahtumien osallistujien kanssa, mutta esimerkiksi isoäidilleni en edes yritä selittää mitä teen, vaan kerron enemmän miltä se tuntuu. 

Hyvien ystävien kanssa keskustellaan työstä ja sen merkityksestä, uratoiveista ja -suunnitelmista, viilataan sarjanumeroja irti, jotta voidaan kertoa joitain anekdootteja eteenpäin ja kannustetaan, jos kaikki osuu tuulettimeen."

Mielenkiintoisimpia keskusteluja olen käynyt junissa. Junien ravintolavaunut ovat poikkeuksellisia paikkoja, koska niissä soolona matkatessa tapaa väkisinkin uusia ihmisiä. Olen keskustellut töistä mm. rallimekaanikon, iltapäivälehden toimittajan, junan konnarin ja sen ravintolavaunun myyjän sekä useammankin myyntimiehen kanssa.

Ystävilläni on myös laaja skaala ammatteja, eräs pitkäaikaisin ystäväni on Saamen kielen professori, toinen pitkäaikainen ystäväni ajaa paikkallisbussia. Keskustelut heidän kanssaan ovat vähintäänkin mielenkiintoisia, ja hyvin kaukana omasta alastani ja työkokemuksestani. Molemmat myös viihtyvät työssään.

Entä minä, miten minä vastaisin omiin kysymyksiini?

Olen pohtinut työn merkitystä paljon, koska sain osallistua vuonna 2015 silloisen työnantajani yt-arpajaisiin ja olin eräs avustaen poistuneista.

Mietin pitkään, että mitä haluan tehdä. Ikää alkaa olla, täytin tänä vuonna 45, mutta työtä olisi edessä vielä ainakin 20 vuotta. Miten haluan sen käyttää?

Pari polkua avautui ja sulkeutui, mutta juuri nyt olen tuntikouluttajana, koulutan ensisijaisesti työttömille, eläkeläisille ja maahanmuuttajille sekä arjen että työelämän digitaitoja ja kyllä, olen ylpeä työstäni.

Esimies, tai siis nainen, minulla on, Helsingissä, ja olemme tavanneet, mutta useammin vaihtaneet sähköpostia/soittaneet, ja tähän mennessä hän on ollut kannustava ja hoitanut käytännön esimiestehtävät sujuvasti.

Kiirettä ei ole, ainakaan samalla tavalla kuin ohjelmistosuunnittelijana, koska koulutukset on aikataulutettu järkevästi sekä kouluttajan että osallistujien näkökulmasta. 

Kollegoista kirjoitinkin jo aiemmin, osallistujat ovat jokaisessa koulutuksessa erilaisia, mutta hyvin olemme saaneet keskusteluja syntymään ja palautekin on ollut positiivista. 

En voi tietää mitä kaikkea tänä vuonna tapahtuu, mutta odotan innolla uusia kokemuksia