Työhaastattelusta

Ke 12.12. klo 11:

1. haastattelu, 26.11.2018

Olen menossa perjantaina työhaastatteluun. Kyseessä on toisen kierroksen haastattelu ja kandidaatteja on mukana kolme. Haastattelussa paikalla on mahdollisen tulevan esimiehen lisäksi HR:n edustaja, joka kuulemma esittää ne vaikeat kysymykset.

Miltä nyt tuntuu? Pientä jännistystä on havaittavissa, sillä vaikka haastattelutilanne on tuttu, on jokainen haastattelu kuitenkin erilainen. Sen tekevät ihmiset, jotka siihen osallistuvat.

Jännitystä on myös siksi, että haluan paikan. Tehtävä on mielenkiintoisempi kuin paperilla vaikutti ja se sopii sekä nykyiseen osaamiseeni että lupaa mahdollisuuksia kasvattaa ja laajentaa osaamistani.


To 13.12. klo 20:35

Rekrytoiva esimies soitti neljän aikoihin ja kertoi, että ennakoimattomasta syystä joutuisimme siirtämään haastattelun maanantaille.

Mikä toki sopii, maanantaina olen kuitenkin levänneempi, koska on kaksi vapaata ennen sitä, kuin olisin ollut huomenna.

Maanantaina on toki työaamu, mutta klo 14 alkava haastattelu jättää myös aikaa käydä kotona syömässä ja vaihtamassa vaatteet.


Ma 17.12. klo 17:

Haastattelu oli tänään, klo 14-15. Haastattelun jälkeen menin uimaan ja nyt mietin, mitä kaikkea jätin sanomatta tai mitä olisin voinut sanoa paremmin.

Mikä lienee luonnollista, koska tunnissa on vaikeaa tuoda itsestään täydellistä kuvaa esille, varsinkin, kun haastatteluissa aina on jännityselementtejä.

Olin myös yllättynyt, koska HR;n edustaja oli erilainen, kuin olin etukäteen ajatellut, joten en ollut valmistautunut niin hyvin kuin olisin voinut.


To 20.12. klo 19:15: 

Sain klo 18:26 seuraavan sähköpostin:

"Moi Tommi,

Tänään saimme valintaprosessin päätökseen. Valitettavasti valinta ei tällä kertaa osunut sinuun.

Meillä on kuitenkin lähiaikoina aukeamassa myös muita kiinnostavia tehtäviä, joten kannattaa seurata ilmoitteluamme. Toivottavasti tavataan taas mahdollisissa uusissa haastatteluissa."

Miltä nyt tuntuu, on yleinen kysymys urheilijoille, jotka ylittävät maaliviivan. No, olen toki pettynyt, jokainen meistä olisi, mutta tarkoittaako pettymys, että pilaan sillä joulunajan, ja loppuvuoden?

Ei tarkoita. Joku oli tällä kertaa sopivampi.

Olisinko halunnut saada joululahjan ennakkoon? Tottakai, jokainen, joka tosisaan hakee jotain tehtävää haluaa sen saada. 

Aionko hakea niitä lähiaikoinana avautuvia tehtäviä? Aion. Haastattelukierrokset ja koko prosessi olivat miellyttävä kokemus, organisaatio on sellainen, jossa voin hyvin nähdä itseni viiden, kuuden vuoden kuluttuakin ja jos tehtävät ovat yhtään samalla tavalla kiinnostavia kuin tämä, niin tottakai haluan niihin hakea.

Tässä vaiheessa tämä prosessi tuli päätökseen, kiitän rekrytoivaa esimiestä, ja katsotaan vuonna 2019 uusia mahdollisuuksia.

Hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille.

Ei nimi miestä...

• Ohjelmistosuunnittelija

• System Specialist

• ATK-suunnittelija

• Systems analyst

• Toimitusjohtaja

• Johtava kouluttaja

• System Designer

Muutamia titteleitä, joita erilaisilla logoilla varustettuihin käyntikortteihin on 20 vuoden kuluessa painettu.

Nuorempana olin kieltämättä hieman tittelinkipeä. Kun oli vielä omasta osaamisesta ja sen riittävyydestä epävarma, oli helppoa piiloutua tittelinsä taakse.

Toisaalta se osoitti myös nokkimisjärjestystä työpaikan sisällä.

Nyt, kun matkaa ja kilometrejä on kertynyt, en ole tippaakaan kiinnostunut tittelistäni, paljon enemmän merkitsee työn sisältö ja työyhteisö. Ja, vaikka kauluspaidoista diggaankin, niin olisi hienoa, jos kesähelteellä saa mennä töihin shortseissa ja Iron Maiden t-paidassa.

Kenelle, ja mitä, titteli viestii?

• Jos olen myyjä, voiko asiakas luottaa osaamiseeni, kun minulla on vakuuttava titteli?

• Jos olen ostaja, lähettääkö myyjä luokseni kokeneemman henkilön, koska olettaa, että osaan kysyä myös niitä vaikeita kysymyksiä pelkän hinnan lisäksi?

Mielestäni parhaiten asian tiivisti jo 15 vuotta sitten eräs belgialainen daami. Pöydässämme oli suomalaisia, itävaltalaisia, hollantilaisia ja belgialaisia. Oli Project Manageria, Program Manageria, Director of X:ää jne.

Kun esittelykierros, eli nimi, titteli ja kotimaa, oli käyty, hän totesi hieman lakonisesti "we are all some kind of managers, but what do you people actually do?"


Kertooko sinun tittelisi mitä teet?

Mikä olisi sinun tittelisi, jos saisit sen aivan itse valita?

"Ne jotka osaavat, tekevät. Ne jotka ei osaa, opettavat."

Eli loppuvuoden, ainakin näin aluksi, teen osa-aikaisesti ICT-kouluttajan hommia Työväen Sivistysliiton tuntikouluttajana.

Ensimmäinen kerta, kun tutustuin kouluttamiseen, tai sillä kertaa mentorointiin, oli vuonna 2000, kun sain viikoksi opiskelijan mentoroitavakseni. Ilmeisesti hänkin oli viikon kulkuun tyytyväinen, koska sain kiitoksena kortin ja pullon punaviiniä.

Syksystä 2001 jouluun 2003 työskentelin ESR-hankkeessa, jossa osa toimenkuvaani oli mm. Excel ja Word -koulutusten pitäminen kainuulaisille hoivayrittäjille.

Tästä ponnistaen olikin sitten luontevaa perustaa oma koulutus- ja konsultointiyritys, jonka puitteissa vastuullani oli kouluttamisen lisäksi koulutusmateriaalin tuottaminen, koulutusten suunnittelu sekä niiden myynti ja markkinointi. 

Omien koulutusten ohessa pääsin myös tekemään alihankintana kaupanalan asiakaspalveluenglannin koulutuksia, joista sain hienoa palautetta.

Mukana ollut rouva, ehkä n. 45-50, kertoi heti ensimmäisenä päivänä, että hän ei kyllä sitten tule englantia oppimaan, että saksaa ja venäjää hän osaa ja koska on Virosta kotoisin, niin eestikin sujuu mallikkaasti, mutta englanti on aina ollut jonkinlainen mörkö nurkassa. 

Tein ns. executive decisionin ja tasokokeen perusteella lähetin ne, joilla kieli oli paremmin hallussa kahdeksi päiväksi kotiin läksyjen kera ja muut jäivät ns. alkeiskurssille.

Kahdessa päivässä ei tokikaan paljoa ehdi, ja koska kokonaisuuskin oli vain viisi päivää, olin hyvin ilahtunut, kun tämä sama rouva tuli sitten perjantaiaamuna kertomaan, että oli eilen käynyt kirjastossa lainaamassa kaksi englannin kielikurssia. Kuulemma siksi, että minun lehmänhermoni hänen suhteensa olivat saaneet luotua aikaan uskon siihen, että ottamalla aikaa opiskeluun, alkaa oppikin tarttua.

Wau. Harvoin olen yhtä hienoa palautetta kuullut.

Kaikki loppuu aikanaan, ja oma kokemattomuus sekä vuoden 2008 taantuma lopettivat aikanaan yritystoiminnan ja sen jälkeen työllistyin Samlinkin palvelukseen, jossa loppukäyttäjien koulutus oli yksi tehtävistäni. Siellä opin käyttämään termiä "It's magic", kun SharePointin ominaisuuksista puhuttiin.

Nyt on taas aikaa vierinyt, ja hieman puuntakaa tuli esille tuo mahdollisuus tuntikouluttajaksi, mutta veri vetää "yleisön eteen".

En nyt tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja muutkin työtehtävät kiinnostavat edelleen, mutta sainhan vuonna 2015 jossain testissä ohjeellisesti tulokseksi, että olisin parhaimmillani joko hyvä kouluttaja tai keskinkertainen standup koomikko.

Kuntoilusta

Toimistotyöläisenä tulisi pitää huolta myös fyysisestä jaksamisesta.

Kukin tekee sitä tavallaan, tai ei tee.

Yksi tapa tuntuu olevan, että sekin on suorite. Sitä mitataan aktiivisuusrannekkeilla, vertaillaan tilastoja, lasketaan ruokamääriä ja optimoidaan.

Tuo tapa tuntuu itselleni täysin vieraalta. 

On/off -suhde kuntoiluun on peruja koululiikunnasta. Ylipainoisena ja motorisesti kömpelönä en kokenut, että mikään laji on minua varten. En myöskään kokenut liikuntatunteja positiivisena asiana, joten vietinkin myöhemmin useita niistä pingistä pelaten.

Kun tein paluumuuton Jyväskylään v. 2008, aloitin kuntoilemaan pelaamalla sulkapalloa. 

Jatkoin niin kauan kuin selkä kesti hyppimistä. 

Sen jälkeen on ollut lupaavia startteja, muttei mitään pysyvää.

Alkukesästä 2017 kuntoilu sai hyvän alun, kävin ystäväni kanssa seikkailemassa useilla "vuorilla" Jyväskylän lähellä. Arkielämä kuitenkin vyöryi päälle heinäkuussa ja hyvin alkanut putki katkesi.

Tänä vuonna päätin, että jotain on tehtävä. Hellejakson jälkeen oli tarkoitus aktivoitua ulkoilemaan, mutta kantakalvon tulehdus esti sen. 

Onneksi samainen ystäväni vinkkasi, että paikallinen uimahalli oli päättänyt tehdä kampanjan loppuvuodeksi. Lokakuun ja joulukuun välillä saa rannekkeella käydä kerran päivässä uimassa, vesijumpassa, vesijuoksemassa ja kuntosalilla.

Ranneke maksoi 115€, kun normaali aikuisten kertalippu on 9€. Eli 14. kerta on ilmainen. 

Ostin rannekkeen viimeisenä myyntipäivänä 7.10. ja olen käyttänyt sitä nyt neljästi. Huomenna olisi ollut viides kerta, mutta alkava miesflunssa estää sen toteutumisen. 

Olen kuitenkin löytänyt nyt keinon jolla voin pitää yllä ja parantaa kuntoani säästä ja kantakalvon tulehduksesta huolimatta. 

Pelillistetty oppiminen

Pelaaminen, ja leikkiminen, on kivaa. Oppiminen on kivaa. Kun voi oppia pelaamalla, on oikein kivaa.


Case Trailhead

Kun aloitin matkani Salesforcen parissa tammikuussa 2017, tunsin järjestelmän nimeltä ja olin kerran tai kaksi nähnyt sen.

Oppimiskäyrä oli siis varsin jyrkkä, mutta yrityksenä Salesforce on panostanut erittäin paljon itseoppisen auttamiseen, juurikin tuon Trailhead -koulutusympäristön kautta. 

Kun suoritat lyhyitä tehtäväkokonaisuuksia, traileja, saat pisteitä ja badgejä eli suoritusmerkkejä.

Kun saat riittävän monta badgea, etenet ranking -tasoilla. 

Tasoja on 7, ja niihin tarvitaan 1,5,10,25,50 ja 100 badgea. Kaikki aloittavat ranking tasolla 0, Scout. Tarkemmin täällä.


Kokonaisuus innostaa oppimaan, koska menestyksestä palkitaan. Ja, aina voi toki kisata kollegojen tai kurssikavereiden kanssa.

Viralliset Salesforce sertifioinnit ovat sitten asia erikseen, mutta Trailhead antaa mahdollisuuden tunnistautua LinkedIn, Google+ ja Facebook -tunnuksilla eli vaikka teillä ei Salesforcea käytettäisikään, niin voit halutessasi tutustua siihen ja miettiä sen jälkeen jatkokoulutusta sertifiointi- ja työllistymismielessä.



Case Duolingo

Duolingo tuli käyttööni nyt syksyllä. Ajatukseni oli mennä ensin kansalaisopiston kielikursseille, mutta ilmoittautumisen koittaessa en voinut olla varma olenko paikkakunnalla enää jouluna, joten rahallinen panostus olisi hyvinkin voinut mennä hukkaan.

Onneksi ystäväni suositteli Duolingoa. Sen käyttö on vaivatonta, koska se kulkee aina mukana mobiilisovelluksena, päivittäisen tavoitteen saavuttaminen vie, kielestä ja osaamisesta riippuen, 10-20 minuuttia.

Alkuperäisen valikoiman lisäksi mukaan tarttui vielä tsekki, koska eräässä kirjallisuusryhmässä törmäsin kehuihin erään kirjailijan tsekinkielisistä käännöksistä, ja tämä herätti ajatuksen, että jospa opettelisin lukemaan muillakin kielillä kuin suomeksi ja englanniksi.


Duolingon tapa esittää kokemuspisteitä ei aivan ole vertailukelpoinen eri kielien välillä.

Todellisuudessa osaamisjärjestys on saksa, italia, tsekki ja japani, mutta tasoero saksan ja italian välillä on paljon suurempi kuin italian ja tsekin välillä vaikka pistetaulukko väittääkin juuri toisinpäin.

Japanin osalta olen vielä vahvasti kiinni merkistössä ja ihmettelen mm. miksi sekä merkki じ (ji) että merkki ぢ (dji) lausutaan käytännössä identtisesti.

Tätäkin palvelua voin suositella, sillä varauksella, että myös koulutuksen tasossa eri kielten välillä on eroja, joten natiivipuhujaksi tällä tuskin oppii.



Yhteenveto

Kahden esimerkin perusteella on toki mahdotonta muodostaa aukotonta käsitystä erilaisista pelillistetyistä oppimisalustoista, mutta ainakin nämä molemmat ovat sellaisia, jotka tekevät mitä lupaavat.

Oppimista tapahtuu, se tuntuu hauskalta, se rakentuu aiemman oppimisen päälle ja siitä on konkreettista hyötyä.

Minulle tämänkaltainen oppiminen tuntuu sopivan, mutta ainakin Salesforcen tapauksessa vaaditaan myös formaalimpaa koulutusta sekä työssä oppimista pelaamisen lisäksi.

Tasavauhtimies on turvallinen valinta?

Ajelin äsken kotiin ja matkalleni eteeni osui ns. tasavauhtimies.

Jyväskylän Rantaväylällä Tampereen suunnasta tullessa nopeusrajoitus muuttuu lyhyellä välillä ensin 80km/h -> 60km/h ja sitten 60km/h -> 70km/h.

Tasavauhtimies edelläni ajoi jämäkkästi nopeudella 75km/h, ja tästä johtui mieleeni viime viikon loppupuolella LinkedInissä käyty keskustelu, jossa aiheena olivat ne organisaation työntekijät, jotka eivät ehkä ole eniten äänessä, mutta ovat vahvasti taustalla vaikuttamassa siihen, että projektit saadaan maaliin.

Kysymys onkin, onko tasavauhtimies se turvallinen valinta, luottopelaaja, joka tekee sen työnsä nostamatta itseään hännästä, henkilö, joka ehkä jää hieman huomaamatta?

Minusta ei. 

Tasavauhtimies kokee ehkä olevansa juuri sellainen, mutta toiminnallaan hän nimenomaisesti osoittaa, ettei ole. Kun organisaatiolla tai muilla asiantuntijoilla ei ole kiire, hänellä on, kun oikeasti kiire ja tarvitaan venymistä, hän törmää omaan maksimiinsa, eikä pysty tai halua venymään sen ylitse, mutta vaikuttaa kiireiseltä.

Voiko asialle siis tehdä jotain? 

Minusta voi.

Tasavauhtimiehen esimiehen olisi kyettävä huomaamaan tämä epäsuhta, joka voi olla hyvinkin vaikea huomata, koska mittaristot eivät mittaa hetkellistä suoritetta, vaan pitkän ajan trendiä.

Myöskään mahdolliset poissaolot eivät nosta tasavauhtimiestä esille, koska hän ei ole poissa normaalista poikkeavia määriä. 

Pitääkö siis mittaristoja muuttaa?

Ehkä, mutten osaa sanoa miten.

Ehkä eniten vaaditaan kokemusta esimieheltä, jos on kerran tavannut tasavauhtimiehen, tunnistaa sellaisen jatkossakin.

Asiaan liittyy kysymyksiä ja keskustelua mm.

• Onko hän oikeassa tehtävässä?
• Onko tehtävä sellainen, joka vaatii enemmän?
• Voiko tilannetta muuttaa koulutuksella?
• Voiko esimies tehdä jotain, jotta tilanne muuttuu?
• Voiko tiimi tehdä jotain, jotta tilanne muuttuu?

Ja lopuksi, olenko minä koskaan ollut tasavauhtimies?

Kyllä varmaan. 

Reiluun 20-vuoteen mahtuu kuitenkin erilaisia elämänvaiheita, erilaisia yllätyksiä siviilielämässä, erilaisia organisaatioita ja esimiehiä sekä erilainen minä.

Osaamiskapeikot

Kun kehittyy asiantuntijaksi yhden teknologian parissa tai kun työskentelee pääpiirteissään samanlaisessa tehtävässä pitkään, syntyy väistämättä osaamiskapeikkoja.

Yksi perinteinen esimerkki on asiantuntija, joka nimitetään esimiestehtäviin. Laadukas esimiestyö vaatii osaamista, jota asiantuntijan roolissa ei yleensä pääse kertymään.

Monilla orginasaatioilla on tähän omia koulutuksiaan tai ne ostetaan ulkoa. Koulutus, kurssit ja mahdolliset sertifioinnit ovatkin hyvä tapa laajentaa osaamistaan.

Esimerkiksi minä olen toiminut projektipäällikkönä yrittäjänä ja freelancerina ollessani, mutten ole saanut siihen mitään muodollista koulutusta tai hankkinut minkäänlaista serfifiointia. Olen toki lukenut erilaisista projektinhallintamenetelmistä ja soveltanut niitä käytäntöön, mutten ehkä osaa parhaita käytäntöjä.

Esimiehenä en ole varsinaisesti toiminut, koska yrityksemme ei koskaan kasvanut siihen pisteeseen, että olisimme palkanneet työntekijöitä, käytimme kumppaneita avuksemme. Molemmissa suhteissa on samankaltaisuuksia, mutta siltikään ne eivät suoraan toimi oppimisen apuna toiseen rooliin.

Tunnistan siis jo ainakin kaksi osaamiskapeikkoa omalta osaltani. Iän myötä niiden myöntäminen on myös helpompaa.

Näin freelancerina ja työnhakijana monet kurssit ovat toki hinnoittelultaan sellaisia, että niihin osallistuminen on mahdotonta, mutta onneksi tarjolla on myös edullisia ja/tai ilmaisia vaihtoehtoja mm. Udemyn ja MITin kautta.

Omat motiivini osaamisen kehittämiseen ovat selkeät, haluan oppia uusia asioita ja kokonaisuuksia, en pelkästään siksi, että minusta tulee näin monipuolisempi ja parempi työntekijä, vaan myös siksi, että haluan mahdollistaa erilaisia urakehitysvaihtoja, ennen kuin kapeikot sulkeutuvat kokonaan.

Tunnistatko, ja myönnätkö, omat kapeikkosi?

RistiinPölytys

RistiinPölytys on vuonna 2014 ideomalleni workshopille keksimäni leikkimielinen nimi.

Alunperin workshop järjestettiin silloisen työnantajani Samlinkin sisäisenä tapahtumana, jossa eri toimipisteiden edustajat pääsivät tutustumaan toisiinsa, toistensa projekteihin ja päivittäisen työn tuloksiin.

Nyt ajatuksena on, että tutustutaan ihmisiin LinkedIn verkoston kautta myös kasvotusten, mielellään tehtävä ja toimiala rajojen ylitse.

Tilaisuus on vapaamuotoinen, riittävän lyhyt, ja ilmainen. 

Jokainen tilaisuus on varmasti erilainen, koska osallistujat tekevät sisällön itse. Tarkoitus ei kuitenkaan ole olla yleinen juttelukerho, joten keskustelun ei ole tarkoitus rönsyillä urheiluun, viikon tv-tarjontaan, politiikkaan tai lasten kasvatukseen.

Jos joku haluaa esimerkiksi pitää lyhyen, n. 30 min infon omasta työpaikastaan, niin se on ok. Jos joku haluaa mielipiteitä kahden potentiaalisen työnantajan väliltä, niin se on ok.

Toivottavasti osasin avata ajatustani riittävästi ja kiinnostus on valtaisa.

Elämä on ohituskaistalla?

Tilastojen mukaan ajan vuosittain kohtuullisen paljon. Vuoden 1997 jälkeen olen ajanut työ- ja vapaa-ajan matkoilla n. 20 000 - 35 000 kilometriä vuodessa.

Mutta tämä kirjoitus ei käsittele liikennettä sinällään, vaan liikenne toimii organisaation ja yksilön toiminnan metaforana.

Koska ajan suurimman osan kilometreistäni varsinaisten moottoriteiden ulkopuolella, olen kiinnittänyt paljonkin huomiota siihen, mitä edelläni ajavat autoilijat tekevät.

Käyttävätkö he turvalliset ohituspaikat hyväkseen, jos jonon kärjessä kulkee rekka vai odottavatko he ohituskaistoja? Käyttävätkö he autonsa tuomaa kuvitteellista suojaa ja fyysistä kokoa tekemällä ohituksia joissa ei ole järkeä? Miten he reagoivat, jos/kun heidät ohitetaan?

Väittäisin, että me kaikki tunnemme ja tiedämme yrityksiä, yhteisöjä ja yksilöitä, jotka sopivat edellä mainittuihin kysymyksiin.

Entä sitten? 

No, ainakin minusta olisi varsin paljon kiinnostavampaa työskennellä organisaatiossa joka tunnistaa mahdollisuudet ja pyrkii niitä kohta aktiivisesti, sen sijaan, että odotetaan passiivisesti, että joku tulee ja tarjoaa sen "vuoden diilin".

Toisaalta, ainakin minusta on miellyttävämpää työskennellä ammattilaisten kanssa, jotka myös etsivät uusia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia, mutta eivät kärky niitä ns. sormi liipasimella.

Ensin mainittujen henkilöiden kanssa pelataan avoimin kortein, nostamalla kukin vuorollaan toista positiivisen palautteen kautta.

Kärkkyjiä ei kiinnosta nykyinen työnantaja, nykyinen tiiimi tai omat kollegat, koska he etsivät koko ajan sitä uutta oksaa, joka nostaa juuri heidät parempaan asemaan. 

Organisaatioissa joissa kärkkyjät ovat johdossa, ei työhyvinvointi liene korkealla?

Entä miten minä reagoin, jos minut ohitetaan?

Tästä minulla on loistava esimerkki, kollegani jonka kanssa teimme yhteistyötä tiiviisti n. 3 vuotta on saanut määrätietoisella työllä mahdollisuuksia, joita minulle ei ole tarjoutunut. 

Hän on minua nuorempi ja voisin olla suomalaisen perisynnin mukaisesti kateellinen tai katkera. En ole. Meillä on erilainen elämäntilanne, meillä on erilaisia valintoja takanamme ja tiedän, että hän on rautainen ammattilainen, joten todellakin toivon hänelle vain hyvää ja menestystä myös jatkossa.

Miten sinä reagoit, jos/kun sinut ohitetaan? 

"REDO FROM START"

I first started this blog in the spring 2017. And kept it going for about a month.

Things have changed since then, and I try to get more productive with my writing.

Below is the original introduction, that is still valid, so I'm not going to invent the wheel again, but I have to add these two lines:

Then I learned about Salesforce. Once again, not as a developer, but not purely as an Admin either. 

Now (9/24/2018) I'm between jobs, actively looking, but also focusing on the jobs that help me make some lateral moves within the field. 

------

A brief introduction

"Hello, I'm the Doctor."

Well of course I'm not, but it would kind of fitting to be able to introduce myself as such.

When I started working in IT (1997), internet was quite new and kind of exciting. We had no idea where it would lead. Or at least I didn't. I had a job, I got paid and I knew (kind of) how to code.

Then things started to happen and one job lead to another, internet became something more and I started to think that maybe this would make a career.

It kind of did.

Fast forward to 2010 and I became to know the beast called SharePoint. Did a stint with that and afterwards I started to think, I was no longer a coder, but then again I wasn't a Project Manager nor a Consultant. 

So where, in the ecosystem, would I fit? Took some time to study the Basics of Human Resource Management, not because I was considering a future in HR, but because many of the subjects would make a better team leader and/or team member. 

So here we are, now you know something about me and my history. Take your time with the other posts if you're so inclined.