Asenne ratkaisee

Miltä kuulostaisi seuraava?

• 4x4 tuntia koulutusta arjen digitaidoista
• 15 osallistujaa
• vähintään 6 kansalaisuutta
• ryhmällä ei ole yhteistä kieltä
• ryhmän suomen kielen osaaminen on heterogeenistä
• koulutussuunnitelma on vain ohjeellinen.

Tätä olen nyt 3 päivää tehnyt, huomenna on kurssin viimeinen päivä.

Päivät ovat olleet väsyttäviä, koska työpajatyyppisestä lähestymisestä huolimatta, kouluttaja on se, joka on useimmiten äänessä.

Mutta, eihän kukaan minua pakottanut ja koulutussisällönkin suunnittelin itse.

Ja siksi tämä on ollut huikeaa. 

Ryhmä on vapautunut heti ensimmäisen päivän jälkeen ja olemme keskustelleet mm. Pietarin valoista marraskuussa, vanhoista Neuvostoliiton aikaisista matkustajavaunuista sekä Lähi-idän ruokakulttuurista. Olen myös päässyt maistamaan erään osallistujan tekemää täytettyä flatbrediä, jota haluan kokeilla valmistaa itsekin.

Huomenna on taas mukava lähteä töihin. Ainoa harmi on, että tämän ryhmän osalta kyseessä on tosiaan viimeinen päivä ja koska jokainen ryhmä luo koulutuksen, en tiedä millaiset seikkailut minua vielä tänä keväänä odottavat, mutta suhtaudun niihin optimistisesti.

Saamani palaute on kaunista, mutta numeraalinen keskiarvo on kyllä liian korkea, sen lasken kohteliaisuuden piikkiin. Itse olen saanut taas muistutuksen, että kun lähestyn ihmistä ihmisenä, arjessa tai töissä, ja tarkoitus on auttaa, ei päteä, on homman hoitaminen paljon helpompaa, antoisampaa ja kiinnostavampaa.

Millainen sinun päiväsi oli tänään?

Työstä puhuminen käy työstä?

Miten puhumme, kun puhumme töistämme?

• Valitammeko:
• kiirettä
• pomoa
• asiakkaita
• Kehummeko:
• kollegoja
• pomoa
• asiakkaita
• projekteja
• Olemmeko ylpeitä työstämme?

Tämä teksti sai syntynsä, koska verkostoni jäsen Jarkko oli tykännyt verkostooni vielä silloin kuulumattoman Pekan päivityksestä, joka kosketteli samaa aihetta. 

Samalla, kun naputtelin omaa kommenttiani, aloin miettiä, että aiheesta voisi kirjoittaa pidempäänkin. Koska se on myös jotain josta pidän: pohtiminen ja pohdintojeni kirjoittaminen auki ja julkiseksi. Aina idean ei tarvitse olla oma, vaan saatan saada kimmokkeen vaikka sinun LinkedIn päivityksestäsi.

Mutta, aiheeseen.

Miten minä puhun työstäni erilaisille kohdeyleisöille?

Pekalle vastasin näin:

"Mielenkiintoinen kysymys.

Puhun työstäni useinkin, mutta hyvin erilaisin tavoin eri ihmisille. 

Alan sisäistä slangia ja alaan liittyvää huumoria on helppo viljellä (ex)kollegojen tai erilaisten seminaarien/tapahtumien osallistujien kanssa, mutta esimerkiksi isoäidilleni en edes yritä selittää mitä teen, vaan kerron enemmän miltä se tuntuu. 

Hyvien ystävien kanssa keskustellaan työstä ja sen merkityksestä, uratoiveista ja -suunnitelmista, viilataan sarjanumeroja irti, jotta voidaan kertoa joitain anekdootteja eteenpäin ja kannustetaan, jos kaikki osuu tuulettimeen."

Mielenkiintoisimpia keskusteluja olen käynyt junissa. Junien ravintolavaunut ovat poikkeuksellisia paikkoja, koska niissä soolona matkatessa tapaa väkisinkin uusia ihmisiä. Olen keskustellut töistä mm. rallimekaanikon, iltapäivälehden toimittajan, junan konnarin ja sen ravintolavaunun myyjän sekä useammankin myyntimiehen kanssa.

Ystävilläni on myös laaja skaala ammatteja, eräs pitkäaikaisin ystäväni on Saamen kielen professori, toinen pitkäaikainen ystäväni ajaa paikkallisbussia. Keskustelut heidän kanssaan ovat vähintäänkin mielenkiintoisia, ja hyvin kaukana omasta alastani ja työkokemuksestani. Molemmat myös viihtyvät työssään.

Entä minä, miten minä vastaisin omiin kysymyksiini?

Olen pohtinut työn merkitystä paljon, koska sain osallistua vuonna 2015 silloisen työnantajani yt-arpajaisiin ja olin eräs avustaen poistuneista.

Mietin pitkään, että mitä haluan tehdä. Ikää alkaa olla, täytin tänä vuonna 45, mutta työtä olisi edessä vielä ainakin 20 vuotta. Miten haluan sen käyttää?

Pari polkua avautui ja sulkeutui, mutta juuri nyt olen tuntikouluttajana, koulutan ensisijaisesti työttömille, eläkeläisille ja maahanmuuttajille sekä arjen että työelämän digitaitoja ja kyllä, olen ylpeä työstäni.

Esimies, tai siis nainen, minulla on, Helsingissä, ja olemme tavanneet, mutta useammin vaihtaneet sähköpostia/soittaneet, ja tähän mennessä hän on ollut kannustava ja hoitanut käytännön esimiestehtävät sujuvasti.

Kiirettä ei ole, ainakaan samalla tavalla kuin ohjelmistosuunnittelijana, koska koulutukset on aikataulutettu järkevästi sekä kouluttajan että osallistujien näkökulmasta. 

Kollegoista kirjoitinkin jo aiemmin, osallistujat ovat jokaisessa koulutuksessa erilaisia, mutta hyvin olemme saaneet keskusteluja syntymään ja palautekin on ollut positiivista. 

En voi tietää mitä kaikkea tänä vuonna tapahtuu, mutta odotan innolla uusia kokemuksia

Juhlan paikka

1000 LinkedIn kontaktia on juhlan paikka. 

Näin ollen pöllin Pipsalta kysymyksen:

Mikä on sellainen asia, jota me emme tiedä sinusta? 

Minä omistan ompelukoneen ja osaan käyttää sitä, mutta sen kerroin jo aiemmin, joten otetaan uusi:

Olen myynyt saman taulun kahdesti. Sukulainen osti alkuperäisen olohuoneeni seinältä ja eräs tuttava halusi pienemmän (40x50) version. 

Olen siis harrastelijamaalari, ihan vain omaksi ilokseni. 

Kuvassa originaali, 50x70, akryylivärit ja spraymaali.

Verta, pornoa ja propagandaa

Tiedän, että verkostooni kuuluu ihmisiä, joiden poliittinen maailmankatsomus eroaa omastani. Se on luonnollista.

LinkedIn on minulle ensisijaisesti paikka, joka on vapaa otsikon mukaisista elementeistä, joten nyt, kun törmäsin tähän kuvaan, koin, että minun on pakko päästää kuvan julkaisija leijumaan omassa kuplassaan.

Mielipide, vahvakin sellainen, on osa inhimillisyyttä, mutta on periaatteita joista en luovu vain siksi, että joku haluaa minut osaksi omaa propagandaansa.

Aktiivimalli vain muistoksi jäi

Mikään salaisuus ei ole, että olen freelancer töiden ohella myös työnhakija. Olen siis Aktiivimallin alainen.

Se, mitä se käytännössä tarkoittaa, voidaan hyvin tiivistää tänään siviilisomessani julkaisemaani tekstiin:

"Aktiivimallin vaatimuksesta pakollisen Työnhakuklubin osalta olen nyt kuitannut tämän ja torstain suorittamalla kovin mahtipontisen kuuloiset "verkkokurssit":

Olet suorittanut kurssin Itsensä työllistäminen!
Olet suorittanut kurssin Sosiaalinen media työnhaussa!

Tietysti näin 1,5 yritystä perustaneena ja melkein 1000 hengen LinkedIn verkostolla tämä tuntuu aika surrealistiselta."

En ole yksin tai ainoa. 

En ole myöskään ainoa, joka on saanut joskus kirjeen TE-toimistolta:

Hain ko. tehtävää, vaikkakin tiesin jo hakemusta lähettäessäni, että oman osaamiseni osuvuus varsinaiseen haettuun tehtävään oli 0/100%.

Käytämme siis yhteiskunnan varoja ostaaksemme yrityksiltä palveluita, joita palveluiden kohteena olevat henkilöt eivät automaattisesti tarvitse, jotta "säästämme" yhteiskunnan varoja.

On varmasti henkilöitä, joille em. koulutus on hyödyksi, mutta se, että kategorisesti niputamme jokaisen työnhakijan osaksi yhtä suurta massaa on resurssien haaskaamista ja ihmisten motivaation tuhlaamista.

Oheisen kirjeen mukaisilla toimilla taas tuhlaamme sekä työnhakijan että hakijayrityksen aikaa, koska molemmat tietävät, että pakkoavioliitto ei ole millään tavalla järkevä.

Työelämä on ollut jo kauan murroksessa, ja teknologinen kehitys muokkaa sitä yhä edelleen, mutta agraariyhteiskunnan tai liukuhihnatyön menetelmät eivät enää mitenkään toimi nyt tai tulevina vuosina.