Palkitseminen

Tänään olen pariinkin otteeseen törmännyt aiheeseen. Ensin iltapäivän Strategia ja arvot todeksi -kiertueen keskusteluissa ja sitten LinkedInissä.

Raha palkitsee, tiettyyn pisteeseen saakka. Se oli molemmissa esillä, mutta mikä palkitsee minua, kun rahallisesti olemme saavuttaneet saturaation?

Tiedän muutamia seikkoja:

• Esimiehen luottamus
• Kollegoiden luottamus ja arvostus
• Asiakkaan kiitos
• Mentoroidun henkilön kiitos, punaviinipullo ja kortti

Ja sitten, jos käännetään asetelma toisinpäin, miten minä palkitsen ihmisiä ympärilläni?

• Siviilisomen puolella olen alkanut satunnaisesti nostaa esiin ystäviäni kehujen kautta
• Aiemmassa työpaikassani nostin esiin kollegoita Yammerissa kehujen kautta
• Parhaita ystäviäni palkitsen huonoilla vitseillä ja sarkasmilla, ja he tietävät sen

Samalla, kun kirjoitan tätä, mietin ystävääni, jolla on omassa elämässään meneillään vaikea kausi. Palkitsevaa on, kun saan hänet kerran päivässä nauramaan.

Huomenna hän tulee

Ei kuitenkaan mystinen herra Godot, vaan olkapääleikkaus.

Käytännössä tämä tarkoittaa pakotettua kesälomaa 2-7 viikon ajaksi, riippuen siitä miten hyvin parantuminen ja kuntoutuminen lähtevät käyntiin.

Eihän siinä, kesällä on mukava lomailla, mutta haluaisin itse valita milloin ja missä olosuhteissa. Nyt tämä kaikki tuli annettuna, mutta onneksi vahingot on minimoitu.

Oma tiimi ei joudu perumaan tai siirtämään kesälomiaan, ainakin juniori pääsee reisuun joka meillä oli suunnitteilla, ja hyvällä onnella olkapääni on ensi vuonna parempi kuin nyt tätä kirjoittaessa.

En silti ole mitenkään ilahtunut tästä kokonaisuudesta, koska olen aina ollut huono toipilas. Tavallinen, melkein kuumeeton, flunssakin on jo neljännen päivän jälkeen ajamassa mökkihöperöksi.

Nyt joudun siis, ehkä parhaiden kesäsäiden aikaan, oppimaan nopeasti vasenkätiseksi. En aio leikata leipää.

Positiivista on, että ehdin tyhjentää lukujonoani, joka on tällä hetkellä massiivinen. Osa kirjoista, n. 30, on perinteisessä formaatissa, osa, n. 45, sähköisenä ja loput 15 äänikirjoina, eli siinä vaiheessa, kun näkö alkaa harittaa voi laittaa luurit päähän.

Ja, huomasin juuri, että mehiläinen voi kuvitella pääni olevan suuri sininen kukka. Kesä on kuitenkin aina talvea parempi.

Kaupungin tavoitelluin remonttimies

Kävin tänään pitkästä aikaa toimistolla. 

Syitä etätyöhön on monia, mutta emme ruodi niitä nyt tässä yhteydessä.

Aamupäivän vierailuun oli kaksi syytä. 

Toimistolle on tullut uusia ihmisiä ja työpisteitä on sijoiteltu viime perjantaina uudelleen. Kävin siis siirtämässä näytöt ja muun rekvisiitan uudelle työpisteelle ja ehdin tervehtiä myös huonekaveria.

Toinen syy oli Välitavoitekeskustelu. 

4-6 viikkoa työsuhteen alkamisesta meillä järjestetään esimiehen kanssa keskustelu, jossa täydennetään HR:n laatimaa lomaketta. 

Ja tämä on se ydin:

Sain hämmentävän hienoa palautetta, joka oli peräisin koko triumviraatilta eli omalta esimieheltä, tiimin palvelupäälliköltä ja esimiehen esimieheltä. 

Viimeinen 1,5 viikkoa on ollut hieman tikkuista työhön liittymättömien tekijöiden vuoksi*, mutta avoin keskustelu myös niistä asioita esimiehen kanssa teki yhdessä tuon palautteen kanssa tästä aamusta varsin onnistuneen.

*Tulossa saattaa olla olkapäähän kohdistuva leikkaus.

5 kysymystä Dropboxin työhaastattelussa

29.5. törmäsin tähän:

Kysymykset vaativat ajattelua ja ansaitsevat vastauksia.

Aloitin tämän tekstin jo viime viikolla, mutta koska halusin riittävästi aikaa purkaa auki mitä itse vastaisin, kirjoitan tämän nyt loppuun.  


Kuka on maailman paras siinä, mitä teen?

Hyvä kysymys, mutta epäilen, että tähän ei voi vastata vain yhden ihmisen nimellä, koska teen mm. seuraavia:

• koulutan
• jäsennän monimutkaisia kokonaisuuksia havainnollisiksi esityksiksi
• myyn ja markkinoin
• visualisoin

Joten, listalle pääsevät ainakin:

• Seth Godin
• Nimetön automyyjä Jyväskylästä
• Barack Obama
• Mari Kiviniemi

Ketkä ovat vaikuttajiani?

Terry Pratchett. Bob Sutton.

STP tai PTerry, kuten me fanit häntä kutsumme, on opettanut minulle tarinankerrontaa, taloutta, politiikkaa, sosiologiaa ja samalla viihdyttänyt, itkettänyt ja pakottanut ajattelemaan.

Bob Suttonin "The No Asshole Rule" oli ensimmäinen businesskirja jonka aloittavana yrittäjänä ostin vuonna 2007. (korjattu julkaisuvuosi)


Mitä olen oppinut viimeisimmän vuoden aikana?

Satunnaisista kohtaamisista syntyy parhaimmillaan hyviä asioita.

Edelleenkään en tiedä kaikkea.


Jos voisin palata kymmenen vuoden takaiseen aikaan, mitä neuvoja antaisin nuoremmalle itselleni?

Neuvoja voisin antaa paljonkin, osa niistä myös hyviä, mutta voisin kiteyttää ne näin:

Tittelit eivät merkitse mitään. Don't be an asshole. Ihmiset ovat tärkeimpiä.


Mitkä ovat tärkeimpiä opetuksia, jotka olen ottanut mukaani?

Aina voi oppia uutta ja aina on mahdollisuus aloittaa alusta.

Pohjoisen taivaan alla kituutteli köyhä kansa

Taru Tammikallio kyseli 6.5. LinkedInissä mielenterveydestä.

Vastaan omasta puolestani.

2007, avioeron ja elämänmuutosten uhatessa, sain diagnoosin, että minulla on keskivaikea masennus.

Sen jälkeen olen ollut tekohengittämässä omaa yritystä, palkansaajana, rekrytoivissa koulutusohjelmissa ja freelancerina lähes yhtäjaksoisesti. Saman ajan sisällä olen kohdannut kaksi menetystä lähipiirissä ja kaikesta huolimatta olen edeleen työkykyinen.

Tuon 6.5. jälkeen olen nähnyt useammankin top 5 tai top 10 listan, joissa luetellaan itsestäänselvyyksiä helpompaan arkeen ja hyvinvointiin. Listoilla toistuvat ainakin:

• Uni
• Ihmissuhteet
• Ruokavalio
• Liikunta

Samoja keinoja positiivisen ajattelun lähettiläät tarjoavat masentuneille. Nuo oman elämänsä Coelhot kertovat meille, että kaikki järjestyy, kunhan vaan nuo ovat kunnossa.

Heiltä vain unohtuu helposti se, että jokainen noistakin vaatii siltä masentuneelta varsin paljon, varsinkin, jos masennus johtaa työkyvyttömyyteen tai työkyvyn alenemiseen.

Masennus ei näy päällepäin, toisin kuin kipsi jalassa. Masennus ei välttämättä katoa koskaan, toisin kuin kipsi sen jälkeen, kun sääriluu on taas luutunut.

Miksi kirjoitan näin arasta aiheesta julkisesti? Siksi, että olen lopettanut oman sairauteni salaamisen jo vuosia sitten, koska tunnen monia, jotka kipuilevat eri asteisen masennuksen kourissa, mutta eivät välttämättä ole saaneet sitä sanallistettua edes lähipiirilleen.

Julkaisen tämän tänään siksi, että Ville Varjosen jako osui juuri silmääni, kaikki tarinat eivät pääty onnellisesti.

Karavaanari on kaikkien kaveri?

Pitääkö töissä olla kaikkien kaveri? 

Ei pidä, mutta kaikkien kanssa pitäisi tulla toimeen. 

Eikä kukaan saisi olla karavaanari, koska maantiellä ja työelämässä karavaanari estää joutuisan matkanteon.

Mietitään tuota organisaation karavaanaria hetken aikaa:

• Ehkä hän on tottunut tekemään työnsä tietyllä tavalla ja muutos vaikuttaa liian nopealta?
• Ehkä hän on epävarma omasta roolistaan ja haluaa siksi jatkaa tutulla polulla?
• Ehkä hän ei ole huomannut, että takana on jono?

Parhaiten karavaanaria voi auttaa esimerkillä. Sen esimerkin voi tarjota oma tiimi tai esimies, mutta kenenkään ei ole enää vuonna 2019 pakko olla se, joka yksin vetää sitä kivirekeä perässään.

Oma kokemukseni on ensisijaisesti ICT-alalta, jossa työvälineet ja -ympäristöt muuttuvat n. 3 vuoden syklillä, mutta olen tehnyt muutakin, ja peräänkuulutan ketteryyttä myös omassa ajattelussani.

Yhä kiihtyvä digitalisaatio kuluttajapuolella haastaa organisaatioiden kulttuuria ja prosesseja. Muutos on ollut vauhdikasta mm. telekommunikaatiossa ja pankkipalveluissa, mutta mikään sektori ei ole "turvassa" emmekä me voi enää turvautua samaan ajattelumalliin kuin aiemmin.

Onko organisaation karavaanari siis kenenkään kaveri?

Tiimin määritelmä?

Nykyisessä työssäni minulla on 3 kollegaa, joiden kanssa hoidamme päivittäisiä taskeja. Hallinnollisesti yksi heistä kuuluu eri tiimiin kuin me muut. Organisaation kautta tiimillämme on palvelupäällikkö. 

Ketterässä organisaatiossa tiimin määritelmä elää ja joustaa, se kokoaa mm. yhteen eri paikkakunnilla työskenteleviä asiantuntijoita joko projektitiimiksi tai pysyvämmäksi core-tiimiksi, joka keskittyy esimerkiksi yhteen teknologiaan.

Tässä tapauksessa me olemme core-tiimi, keskitymme SharePoint -teknologiaan.

Mikä on palvelupäällikön rooli ja kuuluuko hän tiimiin?

Palvelupäällikkö ei ole hallinnollinen esimies, mutta hänellä on omat tehtävänsä core-tiimin ympärillä ja näin ollen hän on osa tiimiä.

That being said, yksi osa minun työnkuvaani on tehdä palvelupäällikön työstä helpompaa. 

Miksi, voisi joku kysyä? Siksi, että loppukädessä meidän molempien palkan maksaa asiakas, ja me molemmat työskentelemme asiakaspalvelussa.

Asiantuntijaorganisaation ainoa perustehtävä on asiakaspalvelu. Erilaisia sisäisin hankkeita tehdään, mutta niidenkin ytimessä pitäisi olla asiakas.

Tyyli, persoona ja ammattilaisuus

Jonkin verran olen LinkedInissä törmännyt keskusteluihin, saako persoona ja sen tuoma pukeutumistyyli näkyä ja onko olemassa ammattilaisen muotti?

Nyt kun tein jo jonkin aikaa mielessä hautuneen liikkeen ja värjäsin hiukseni siniseksi, on aika tarttua tähän hieman tarkemmin. 

Kun värjäsin hiukseni, eniten minua huolestutti, että olin menossa viikkoa myöhemmin kouluttamaan eläkeikäisten naisten joukkoa. He ovat kuitenkin ryhmä, joka on kaikkein vähiten kiinnittänyt asiaan huomiota.

Ei heitä kiinnosta, miltä minä näytän. Heitä kiinnostaa miten minä heille puhun. Puhunko selkää ja ymmärrettävää suomea vai piiloudunko it-alan kammottavan jargonin taakse?

He ovat toki vain yksi ryhmä. 

Toimin, ja olen toiminut, monenlaisissa tehtävissä ja kohdannut monia erilaisia henkilöitä. Koska työskentelen it-alalla, on minulla lievä taustasuoja, stereotypia huppariin pukeutuneista nörteistä on vahva, ja empiirisen kokemuksen kautta myös totta.

Itsekin käytän usein hupparia, esimerkiksi juuri tuollaisissa koulutuksissa, koska kauluspaitakin olisi hieman kahlitseva, ja pikkutakki toisi mukanaan liian virallista asettelua, koska tärkeintä on ryhmän saama tieto. Ja, koska olen muutenkin nörtti, on siellä hupparin alla esimerkiksi Convention t-paita tai LootCraten mukana tullut t-paita.

Ensisijaisesti suosin kuitenkin kauluspaitoja, koska niiden kanssa voi mennä rennosti, mutta asiaankuuluvasti pukeutuneena myös sellaisen asiakkaan luokse, joka on ostamassa työnantajaltani jonkinlaista it-palvelua. Jos paitani vaatii kalvosinnapit, niin ne ovat sitten vaikka oheisen kuvan kaltaiset. 

Vähentääkö jokin persoonani ulostuonnissa ammattilaisuuttani? Ehkä jonkun mielestä, mutta elämme vuotta 2019, meillä pitäisi olla tärkeämpiä asioita mielessä, kuin satunnaisen asiantuntijan pukeutuminen tai persoonan näyttäminen.

Toinen näkökulma, kuulin eilen uimahallissa, kun edelläni vesijuoksussa ollut nainen kertoi toiselle, että hän on ravintola-alalla, ollut jo pitkään, ja hän ei usko, että hän voisi koskaan työskennellä "normaalissa työssä", koska alalla työskentely on vaikuttanut niin voimakkaasti hänen tapaansa kommunikoida ja olla. 

Varmasti näinkin voi olla, mutta sen verran monessa it-alan illanvietossa olen ollut, että voin olla myös eri mieltä.

Jos henkilön pukeutuminen on kuitenkin asiallista, näkyvä persoona ei ole hyökkäävä, agressiivinen tai muuten täysin epäasiallinen, niin onko asiantuntija edelleen asiantuntija?

Minusta on, what you see is what you get. 

Miten sinusta?

Asenne ratkaisee

Miltä kuulostaisi seuraava?

• 4x4 tuntia koulutusta arjen digitaidoista
• 15 osallistujaa
• vähintään 6 kansalaisuutta
• ryhmällä ei ole yhteistä kieltä
• ryhmän suomen kielen osaaminen on heterogeenistä
• koulutussuunnitelma on vain ohjeellinen.

Tätä olen nyt 3 päivää tehnyt, huomenna on kurssin viimeinen päivä.

Päivät ovat olleet väsyttäviä, koska työpajatyyppisestä lähestymisestä huolimatta, kouluttaja on se, joka on useimmiten äänessä.

Mutta, eihän kukaan minua pakottanut ja koulutussisällönkin suunnittelin itse.

Ja siksi tämä on ollut huikeaa. 

Ryhmä on vapautunut heti ensimmäisen päivän jälkeen ja olemme keskustelleet mm. Pietarin valoista marraskuussa, vanhoista Neuvostoliiton aikaisista matkustajavaunuista sekä Lähi-idän ruokakulttuurista. Olen myös päässyt maistamaan erään osallistujan tekemää täytettyä flatbrediä, jota haluan kokeilla valmistaa itsekin.

Huomenna on taas mukava lähteä töihin. Ainoa harmi on, että tämän ryhmän osalta kyseessä on tosiaan viimeinen päivä ja koska jokainen ryhmä luo koulutuksen, en tiedä millaiset seikkailut minua vielä tänä keväänä odottavat, mutta suhtaudun niihin optimistisesti.

Saamani palaute on kaunista, mutta numeraalinen keskiarvo on kyllä liian korkea, sen lasken kohteliaisuuden piikkiin. Itse olen saanut taas muistutuksen, että kun lähestyn ihmistä ihmisenä, arjessa tai töissä, ja tarkoitus on auttaa, ei päteä, on homman hoitaminen paljon helpompaa, antoisampaa ja kiinnostavampaa.

Millainen sinun päiväsi oli tänään?

Työstä puhuminen käy työstä?

Miten puhumme, kun puhumme töistämme?

• Valitammeko:
• kiirettä
• pomoa
• asiakkaita
• Kehummeko:
• kollegoja
• pomoa
• asiakkaita
• projekteja
• Olemmeko ylpeitä työstämme?

Tämä teksti sai syntynsä, koska verkostoni jäsen Jarkko oli tykännyt verkostooni vielä silloin kuulumattoman Pekan päivityksestä, joka kosketteli samaa aihetta. 

Samalla, kun naputtelin omaa kommenttiani, aloin miettiä, että aiheesta voisi kirjoittaa pidempäänkin. Koska se on myös jotain josta pidän: pohtiminen ja pohdintojeni kirjoittaminen auki ja julkiseksi. Aina idean ei tarvitse olla oma, vaan saatan saada kimmokkeen vaikka sinun LinkedIn päivityksestäsi.

Mutta, aiheeseen.

Miten minä puhun työstäni erilaisille kohdeyleisöille?

Pekalle vastasin näin:

"Mielenkiintoinen kysymys.

Puhun työstäni useinkin, mutta hyvin erilaisin tavoin eri ihmisille. 

Alan sisäistä slangia ja alaan liittyvää huumoria on helppo viljellä (ex)kollegojen tai erilaisten seminaarien/tapahtumien osallistujien kanssa, mutta esimerkiksi isoäidilleni en edes yritä selittää mitä teen, vaan kerron enemmän miltä se tuntuu. 

Hyvien ystävien kanssa keskustellaan työstä ja sen merkityksestä, uratoiveista ja -suunnitelmista, viilataan sarjanumeroja irti, jotta voidaan kertoa joitain anekdootteja eteenpäin ja kannustetaan, jos kaikki osuu tuulettimeen."

Mielenkiintoisimpia keskusteluja olen käynyt junissa. Junien ravintolavaunut ovat poikkeuksellisia paikkoja, koska niissä soolona matkatessa tapaa väkisinkin uusia ihmisiä. Olen keskustellut töistä mm. rallimekaanikon, iltapäivälehden toimittajan, junan konnarin ja sen ravintolavaunun myyjän sekä useammankin myyntimiehen kanssa.

Ystävilläni on myös laaja skaala ammatteja, eräs pitkäaikaisin ystäväni on Saamen kielen professori, toinen pitkäaikainen ystäväni ajaa paikkallisbussia. Keskustelut heidän kanssaan ovat vähintäänkin mielenkiintoisia, ja hyvin kaukana omasta alastani ja työkokemuksestani. Molemmat myös viihtyvät työssään.

Entä minä, miten minä vastaisin omiin kysymyksiini?

Olen pohtinut työn merkitystä paljon, koska sain osallistua vuonna 2015 silloisen työnantajani yt-arpajaisiin ja olin eräs avustaen poistuneista.

Mietin pitkään, että mitä haluan tehdä. Ikää alkaa olla, täytin tänä vuonna 45, mutta työtä olisi edessä vielä ainakin 20 vuotta. Miten haluan sen käyttää?

Pari polkua avautui ja sulkeutui, mutta juuri nyt olen tuntikouluttajana, koulutan ensisijaisesti työttömille, eläkeläisille ja maahanmuuttajille sekä arjen että työelämän digitaitoja ja kyllä, olen ylpeä työstäni.

Esimies, tai siis nainen, minulla on, Helsingissä, ja olemme tavanneet, mutta useammin vaihtaneet sähköpostia/soittaneet, ja tähän mennessä hän on ollut kannustava ja hoitanut käytännön esimiestehtävät sujuvasti.

Kiirettä ei ole, ainakaan samalla tavalla kuin ohjelmistosuunnittelijana, koska koulutukset on aikataulutettu järkevästi sekä kouluttajan että osallistujien näkökulmasta. 

Kollegoista kirjoitinkin jo aiemmin, osallistujat ovat jokaisessa koulutuksessa erilaisia, mutta hyvin olemme saaneet keskusteluja syntymään ja palautekin on ollut positiivista. 

En voi tietää mitä kaikkea tänä vuonna tapahtuu, mutta odotan innolla uusia kokemuksia

Juhlan paikka

1000 LinkedIn kontaktia on juhlan paikka. 

Näin ollen pöllin Pipsalta kysymyksen:

Mikä on sellainen asia, jota me emme tiedä sinusta? 

Minä omistan ompelukoneen ja osaan käyttää sitä, mutta sen kerroin jo aiemmin, joten otetaan uusi:

Olen myynyt saman taulun kahdesti. Sukulainen osti alkuperäisen olohuoneeni seinältä ja eräs tuttava halusi pienemmän (40x50) version. 

Olen siis harrastelijamaalari, ihan vain omaksi ilokseni. 

Kuvassa originaali, 50x70, akryylivärit ja spraymaali.

Verta, pornoa ja propagandaa

Tiedän, että verkostooni kuuluu ihmisiä, joiden poliittinen maailmankatsomus eroaa omastani. Se on luonnollista.

LinkedIn on minulle ensisijaisesti paikka, joka on vapaa otsikon mukaisista elementeistä, joten nyt, kun törmäsin tähän kuvaan, koin, että minun on pakko päästää kuvan julkaisija leijumaan omassa kuplassaan.

Mielipide, vahvakin sellainen, on osa inhimillisyyttä, mutta on periaatteita joista en luovu vain siksi, että joku haluaa minut osaksi omaa propagandaansa.

Aktiivimalli vain muistoksi jäi

Mikään salaisuus ei ole, että olen freelancer töiden ohella myös työnhakija. Olen siis Aktiivimallin alainen.

Se, mitä se käytännössä tarkoittaa, voidaan hyvin tiivistää tänään siviilisomessani julkaisemaani tekstiin:

"Aktiivimallin vaatimuksesta pakollisen Työnhakuklubin osalta olen nyt kuitannut tämän ja torstain suorittamalla kovin mahtipontisen kuuloiset "verkkokurssit":

Olet suorittanut kurssin Itsensä työllistäminen!
Olet suorittanut kurssin Sosiaalinen media työnhaussa!

Tietysti näin 1,5 yritystä perustaneena ja melkein 1000 hengen LinkedIn verkostolla tämä tuntuu aika surrealistiselta."

En ole yksin tai ainoa. 

En ole myöskään ainoa, joka on saanut joskus kirjeen TE-toimistolta:

Hain ko. tehtävää, vaikkakin tiesin jo hakemusta lähettäessäni, että oman osaamiseni osuvuus varsinaiseen haettuun tehtävään oli 0/100%.

Käytämme siis yhteiskunnan varoja ostaaksemme yrityksiltä palveluita, joita palveluiden kohteena olevat henkilöt eivät automaattisesti tarvitse, jotta "säästämme" yhteiskunnan varoja.

On varmasti henkilöitä, joille em. koulutus on hyödyksi, mutta se, että kategorisesti niputamme jokaisen työnhakijan osaksi yhtä suurta massaa on resurssien haaskaamista ja ihmisten motivaation tuhlaamista.

Oheisen kirjeen mukaisilla toimilla taas tuhlaamme sekä työnhakijan että hakijayrityksen aikaa, koska molemmat tietävät, että pakkoavioliitto ei ole millään tavalla järkevä.

Työelämä on ollut jo kauan murroksessa, ja teknologinen kehitys muokkaa sitä yhä edelleen, mutta agraariyhteiskunnan tai liukuhihnatyön menetelmät eivät enää mitenkään toimi nyt tai tulevina vuosina.

Tästä se ajatus lähti

Sunnuntaina palasin Tampereelta, ja LinkedIn feedissä pomppasi esille oheinen päivitys.

Paljon oli jo siinä vaihessa kommentoitu, ja luinkin kommentteja, mutta halusin ottaa hieman aikaa ja etäisyyttä vastaukseeni.

Oma verkostoni on kohtuullisen laaja, mutta siltikin painottunut asiantuntijatyötä tekeviin yksilöihin. Me olemme monestikin saaneet valita, mitä työtä teemme, koska olemme olleet onnekkaita, olemme opiskelleet ilman yhteiskunnan paineita nopeasta valmistumisesta, ja löytäneet sen duunin, joka on meille mieleinen.

Sellaisen, jossa voimme toteuttaa itseämme ja kehittyä. Sellaisen työn, jossa palkka on vain osatekijä, koska työyhteisö ja tekemisen meininki ovat tärkeämpiä.

Joillakin meistä on mahdollisuus 'hidastaa elämää', lähteä retriittiin itsemme kehittämiseksi tai miettiä työn merkitystä elämässä.

Mutta?

Miten hyvin meidän keskiluokkainen elämämme toimii, jos yhteiskunnallinen sopimus siitä, että ketään ei jätetä, rikkoutuu? 

Ja, osaammeko me arvostaa sitä elämää, jossa työ ei ole itsensä toteuttamisen paikka, vaan vain keino hankkia leipää ja voita aamupalapöytään?

Kyllä, tämä teksti on provosoiva, mutta sellainen on yhteiskunta jossa elämme.

Qui docet discit

"It's 94 miles to Tampere, I've got a tank full of gas, half a pack cigarettes, it's dark outside and I'm not wearing sunglasses."

Ylläoleva sitaattia olisin voinut käyttää eilen lauantaina, kun starttasin auton klo 7:00 ajaakseni Tampereelle TSL ry:n uusien tuntikouluttajien kaksipäiväiseen verkostoitumis- ja koulutustapahtumaan.

Nyt, kun olen kotiutunut, voin jakaa siviilisomeen äsken päivittämäni: "Huikeita uusia tuttavuuksia ja mahtavia persoonia."

Mitä näistä kahdesta päivästä jäi käteen?

• uusia menetelmiä, joita voin hyödyntää koulutuksissani
• vahva luottamus taustaorganisaation tarjoamaan tukeen
• alustava verkosto uusien kollegoiden kanssa
• tunne, että tätä polkua on nyt hyvä kulkea

Kiitos.

2019

Siviilisomen puolella ja osin LinkedInissä oli paljon vuoden 2018 recap julkaisuja.

4.1. on hyvä päivä asettaa tavoitteet alkaneelle vuodelle:

1. pysyvä työpaikka TAI
2. freelancer projektien määrän lisääminen siten, että ne kattavat kohdan 1 
3. Henkilöstöjohtamisen perusopinnot loppuun
4. Viestinnän perusopinnot vähintään puoliksi suoritettuna
5. Uintiharrastuksen jatkaminen tavoitteellisesti (kustannustekijät)

Tiedostan kuvituskuvan väitteen ja myönnän sen pitävän paikkaansa, mutta kaltaiselleni kesäihmiselle on paljon helpompaa buutata koneisto talvipäivänseisauksen jälkeen.