Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hindsight is 20/20. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hindsight is 20/20. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. kesäkuuta 2019

5 kysymystä Dropboxin työhaastattelussa


29.5. törmäsin tähän:


Kysymykset vaativat ajattelua ja ansaitsevat vastauksia.

Aloitin tämän tekstin jo viime viikolla, mutta koska halusin riittävästi aikaa purkaa auki mitä itse vastaisin, kirjoitan tämän nyt loppuun.  


Kuka on maailman paras siinä, mitä teen?

Hyvä kysymys, mutta epäilen, että tähän ei voi vastata vain yhden ihmisen nimellä, koska teen mm. seuraavia:

  • koulutan
  • jäsennän monimutkaisia kokonaisuuksia havainnollisiksi esityksiksi
  • myyn ja markkinoin
  • visualisoin

Joten, listalle pääsevät ainakin:






Ketkä ovat vaikuttajiani?

Terry Pratchett. Bob Sutton.

STP tai PTerry, kuten me fanit häntä kutsumme, on opettanut minulle tarinankerrontaa, taloutta, politiikkaa, sosiologiaa ja samalla viihdyttänyt, itkettänyt ja pakottanut ajattelemaan.

Bob Suttonin "The No Asshole Rule" oli ensimmäinen businesskirja jonka aloittavana yrittäjänä ostin vuonna 2007. (korjattu julkaisuvuosi)


Mitä olen oppinut viimeisimmän vuoden aikana?

Satunnaisista kohtaamisista syntyy parhaimmillaan hyviä asioita.

Edelleenkään en tiedä kaikkea.


Jos voisin palata kymmenen vuoden takaiseen aikaan, mitä neuvoja antaisin nuoremmalle itselleni?

Neuvoja voisin antaa paljonkin, osa niistä myös hyviä, mutta voisin kiteyttää ne näin:

Tittelit eivät merkitse mitään. Don't be an asshole. Ihmiset ovat tärkeimpiä.


Mitkä ovat tärkeimpiä opetuksia, jotka olen ottanut mukaani?

Aina voi oppia uutta ja aina on mahdollisuus aloittaa alusta.

tiistai 27. marraskuuta 2018

Ei nimi miestä...



  • Ohjelmistosuunnittelija
  • System Specialist
  • ATK-suunnittelija
  • Systems analyst
  • Toimitusjohtaja
  • Johtava kouluttaja
  • System Designer

Muutamia titteleitä, joita erilaisilla logoilla varustettuihin käyntikortteihin on 20 vuoden kuluessa painettu.

Nuorempana olin kieltämättä hieman tittelinkipeä. Kun oli vielä omasta osaamisesta ja sen riittävyydestä epävarma, oli helppoa piiloutua tittelinsä taakse.

Toisaalta se osoitti myös nokkimisjärjestystä työpaikan sisällä.

Nyt, kun matkaa ja kilometrejä on kertynyt, en ole tippaakaan kiinnostunut tittelistäni, paljon enemmän merkitsee työn sisältö ja työyhteisö. Ja, vaikka kauluspaidoista diggaankin, niin olisi hienoa, jos kesähelteellä saa mennä töihin shortseissa ja Iron Maiden t-paidassa.

Kenelle, ja mitä, titteli viestii?

  • Jos olen myyjä, voiko asiakas luottaa osaamiseeni, kun minulla on vakuuttava titteli?
  • Jos olen ostaja, lähettääkö myyjä luokseni kokeneemman henkilön, koska olettaa, että osaan kysyä myös niitä vaikeita kysymyksiä pelkän hinnan lisäksi?

Mielestäni parhaiten asian tiivisti jo 15 vuotta sitten eräs belgialainen daami. Pöydässämme oli suomalaisia, itävaltalaisia, hollantilaisia ja belgialaisia. Oli Project Manageria, Program Manageria, Director of X:ää jne.

Kun esittelykierros, eli nimi, titteli ja kotimaa, oli käyty, hän totesi hieman lakonisesti "we are all some kind of managers, but what do you people actually do?"


Kertooko sinun tittelisi mitä teet?

Mikä olisi sinun tittelisi, jos saisit sen aivan itse valita?

lauantai 13. lokakuuta 2018

Kuntoilusta

Toimistotyöläisenä tulisi pitää huolta myös fyysisestä jaksamisesta.

Kukin tekee sitä tavallaan, tai ei tee.

Yksi tapa tuntuu olevan, että sekin on suorite. Sitä mitataan aktiivisuusrannekkeilla, vertaillaan tilastoja, lasketaan ruokamääriä ja optimoidaan.

Tuo tapa tuntuu itselleni täysin vieraalta. 

On/off -suhde kuntoiluun on peruja koululiikunnasta. Ylipainoisena ja motorisesti kömpelönä en kokenut, että mikään laji on minua varten. En myöskään kokenut liikuntatunteja positiivisena asiana, joten vietinkin myöhemmin useita niistä pingistä pelaten.

Kun tein paluumuuton Jyväskylään v. 2008, aloitin kuntoilemaan pelaamalla sulkapalloa. 

Jatkoin niin kauan kuin selkä kesti hyppimistä. 

Sen jälkeen on ollut lupaavia startteja, muttei mitään pysyvää.

Alkukesästä 2017 kuntoilu sai hyvän alun, kävin ystäväni kanssa seikkailemassa useilla "vuorilla" Jyväskylän lähellä. Arkielämä kuitenkin vyöryi päälle heinäkuussa ja hyvin alkanut putki katkesi.

Tänä vuonna päätin, että jotain on tehtävä. Hellejakson jälkeen oli tarkoitus aktivoitua ulkoilemaan, mutta kantakalvon tulehdus esti sen. 

Onneksi samainen ystäväni vinkkasi, että paikallinen uimahalli oli päättänyt tehdä kampanjan loppuvuodeksi. Lokakuun ja joulukuun välillä saa rannekkeella käydä kerran päivässä uimassa, vesijumpassa, vesijuoksemassa ja kuntosalilla.

Ranneke maksoi 115€, kun normaali aikuisten kertalippu on 9€. Eli 14. kerta on ilmainen. 

Ostin rannekkeen viimeisenä myyntipäivänä 7.10. ja olen käyttänyt sitä nyt neljästi. Huomenna olisi ollut viides kerta, mutta alkava miesflunssa estää sen toteutumisen. 

Olen kuitenkin löytänyt nyt keinon jolla voin pitää yllä ja parantaa kuntoani säästä ja kantakalvon tulehduksesta huolimatta. 

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Tasavauhtimies on turvallinen valinta?

Ajelin äsken kotiin ja matkalleni eteeni osui ns. tasavauhtimies.

Jyväskylän Rantaväylällä Tampereen suunnasta tullessa nopeusrajoitus muuttuu lyhyellä välillä ensin 80km/h -> 60km/h ja sitten 60km/h -> 70km/h.

Tasavauhtimies edelläni ajoi jämäkkästi nopeudella 75km/h, ja tästä johtui mieleeni viime viikon loppupuolella LinkedInissä käyty keskustelu, jossa aiheena olivat ne organisaation työntekijät, jotka eivät ehkä ole eniten äänessä, mutta ovat vahvasti taustalla vaikuttamassa siihen, että projektit saadaan maaliin.

Kysymys onkin, onko tasavauhtimies se turvallinen valinta, luottopelaaja, joka tekee sen työnsä nostamatta itseään hännästä, henkilö, joka ehkä jää hieman huomaamatta?

Minusta ei. 

Tasavauhtimies kokee ehkä olevansa juuri sellainen, mutta toiminnallaan hän nimenomaisesti osoittaa, ettei ole. Kun organisaatiolla tai muilla asiantuntijoilla ei ole kiire, hänellä on, kun oikeasti kiire ja tarvitaan venymistä, hän törmää omaan maksimiinsa, eikä pysty tai halua venymään sen ylitse, mutta vaikuttaa kiireiseltä.

Voiko asialle siis tehdä jotain? 

Minusta voi.

Tasavauhtimiehen esimiehen olisi kyettävä huomaamaan tämä epäsuhta, joka voi olla hyvinkin vaikea huomata, koska mittaristot eivät mittaa hetkellistä suoritetta, vaan pitkän ajan trendiä.

Myöskään mahdolliset poissaolot eivät nosta tasavauhtimiestä esille, koska hän ei ole poissa normaalista poikkeavia määriä. 

Pitääkö siis mittaristoja muuttaa?

Ehkä, mutten osaa sanoa miten.

Ehkä eniten vaaditaan kokemusta esimieheltä, jos on kerran tavannut tasavauhtimiehen, tunnistaa sellaisen jatkossakin.

Asiaan liittyy kysymyksiä ja keskustelua mm.

  • Onko hän oikeassa tehtävässä?
  • Onko tehtävä sellainen, joka vaatii enemmän?
  • Voiko tilannetta muuttaa koulutuksella?
  • Voiko esimies tehdä jotain, jotta tilanne muuttuu?
  • Voiko tiimi tehdä jotain, jotta tilanne muuttuu?

Ja lopuksi, olenko minä koskaan ollut tasavauhtimies?

Kyllä varmaan. 

Reiluun 20-vuoteen mahtuu kuitenkin erilaisia elämänvaiheita, erilaisia yllätyksiä siviilielämässä, erilaisia organisaatioita ja esimiehiä sekä erilainen minä.

perjantai 28. syyskuuta 2018

Osaamiskapeikot

Kun kehittyy asiantuntijaksi yhden teknologian parissa tai kun työskentelee pääpiirteissään samanlaisessa tehtävässä pitkään, syntyy väistämättä osaamiskapeikkoja.

Yksi perinteinen esimerkki on asiantuntija, joka nimitetään esimiestehtäviin. Laadukas esimiestyö vaatii osaamista, jota asiantuntijan roolissa ei yleensä pääse kertymään.

Monilla orginasaatioilla on tähän omia koulutuksiaan tai ne ostetaan ulkoa. Koulutus, kurssit ja mahdolliset sertifioinnit ovatkin hyvä tapa laajentaa osaamistaan.

Esimerkiksi minä olen toiminut projektipäällikkönä yrittäjänä ja freelancerina ollessani, mutten ole saanut siihen mitään muodollista koulutusta tai hankkinut minkäänlaista serfifiointia. Olen toki lukenut erilaisista projektinhallintamenetelmistä ja soveltanut niitä käytäntöön, mutten ehkä osaa parhaita käytäntöjä.

Esimiehenä en ole varsinaisesti toiminut, koska yrityksemme ei koskaan kasvanut siihen pisteeseen, että olisimme palkanneet työntekijöitä, käytimme kumppaneita avuksemme. Molemmissa suhteissa on samankaltaisuuksia, mutta siltikään ne eivät suoraan toimi oppimisen apuna toiseen rooliin.

Tunnistan siis jo ainakin kaksi osaamiskapeikkoa omalta osaltani. Iän myötä niiden myöntäminen on myös helpompaa.

Näin freelancerina ja työnhakijana monet kurssit ovat toki hinnoittelultaan sellaisia, että niihin osallistuminen on mahdotonta, mutta onneksi tarjolla on myös edullisia ja/tai ilmaisia vaihtoehtoja mm. Udemyn ja MITin kautta.

Omat motiivini osaamisen kehittämiseen ovat selkeät, haluan oppia uusia asioita ja kokonaisuuksia, en pelkästään siksi, että minusta tulee näin monipuolisempi ja parempi työntekijä, vaan myös siksi, että haluan mahdollistaa erilaisia urakehitysvaihtoja, ennen kuin kapeikot sulkeutuvat kokonaan.

Tunnistatko, ja myönnätkö, omat kapeikkosi?

maanantai 24. syyskuuta 2018

Elämä on ohituskaistalla?

Tilastojen mukaan ajan vuosittain kohtuullisen paljon. Vuoden 1997 jälkeen olen ajanut työ- ja vapaa-ajan matkoilla n. 20 000 - 35 000 kilometriä vuodessa.

Mutta tämä kirjoitus ei käsittele liikennettä sinällään, vaan liikenne toimii organisaation ja yksilön toiminnan metaforana.


Koska ajan suurimman osan kilometreistäni varsinaisten moottoriteiden ulkopuolella, olen kiinnittänyt paljonkin huomiota siihen, mitä edelläni ajavat autoilijat tekevät.


Käyttävätkö he turvalliset ohituspaikat hyväkseen, jos jonon kärjessä kulkee rekka vai odottavatko he ohituskaistoja? Käyttävätkö he autonsa tuomaa kuvitteellista suojaa ja fyysistä kokoa tekemällä ohituksia joissa ei ole järkeä? Miten he reagoivat, jos/kun heidät ohitetaan?


Väittäisin, että me kaikki tunnemme ja tiedämme yrityksiä, yhteisöjä ja yksilöitä, jotka sopivat edellä mainittuihin kysymyksiin.


Entä sitten? 


No, ainakin minusta olisi varsin paljon kiinnostavampaa työskennellä organisaatiossa joka tunnistaa mahdollisuudet ja pyrkii niitä kohta aktiivisesti, sen sijaan, että odotetaan passiivisesti, että joku tulee ja tarjoaa sen "vuoden diilin".


Toisaalta, ainakin minusta on miellyttävämpää työskennellä ammattilaisten kanssa, jotka myös etsivät uusia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia, mutta eivät kärky niitä ns. sormi liipasimella.


Ensin mainittujen henkilöiden kanssa pelataan avoimin kortein, nostamalla kukin vuorollaan toista positiivisen palautteen kautta.


Kärkkyjiä ei kiinnosta nykyinen työnantaja, nykyinen tiiimi tai omat kollegat, koska he etsivät koko ajan sitä uutta oksaa, joka nostaa juuri heidät parempaan asemaan. 


Organisaatioissa joissa kärkkyjät ovat johdossa, ei työhyvinvointi liene korkealla?


Entä miten minä reagoin, jos minut ohitetaan?


Tästä minulla on loistava esimerkki, kollegani jonka kanssa teimme yhteistyötä tiiviisti n. 3 vuotta on saanut määrätietoisella työllä mahdollisuuksia, joita minulle ei ole tarjoutunut. 


Hän on minua nuorempi ja voisin olla suomalaisen perisynnin mukaisesti kateellinen tai katkera. En ole. Meillä on erilainen elämäntilanne, meillä on erilaisia valintoja takanamme ja tiedän, että hän on rautainen ammattilainen, joten todellakin toivon hänelle vain hyvää ja menestystä myös jatkossa.


Miten sinä reagoit, jos/kun sinut ohitetaan?