keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Pohjoisen taivaan alla kituutteli köyhä kansa

Taru Tammikallio kyseli 6.5. LinkedInissä mielenterveydestä.

Vastaan omasta puolestani.

2007, avioeron ja elämänmuutosten uhatessa, sain diagnoosin, että minulla on keskivaikea masennus.

Sen jälkeen olen ollut tekohengittämässä omaa yritystä, palkansaajana, rekrytoivissa koulutusohjelmissa ja freelancerina lähes yhtäjaksoisesti. Saman ajan sisällä olen kohdannut kaksi menetystä lähipiirissä ja kaikesta huolimatta olen edeleen työkykyinen.

Tuon 6.5. jälkeen olen nähnyt useammankin top 5 tai top 10 listan, joissa luetellaan itsestäänselvyyksiä helpompaan arkeen ja hyvinvointiin. Listoilla toistuvat ainakin:

  • Uni
  • Ihmissuhteet
  • Ruokavalio
  • Liikunta

Samoja keinoja positiivisen ajattelun lähettiläät tarjoavat masentuneille. Nuo oman elämänsä Coelhot kertovat meille, että kaikki järjestyy, kunhan vaan nuo ovat kunnossa.

Heiltä vain unohtuu helposti se, että jokainen noistakin vaatii siltä masentuneelta varsin paljon, varsinkin, jos masennus johtaa työkyvyttömyyteen tai työkyvyn alenemiseen.

Masennus ei näy päällepäin, toisin kuin kipsi jalassa. Masennus ei välttämättä katoa koskaan, toisin kuin kipsi sen jälkeen, kun sääriluu on taas luutunut.

Miksi kirjoitan näin arasta aiheesta julkisesti? Siksi, että olen lopettanut oman sairauteni salaamisen jo vuosia sitten, koska tunnen monia, jotka kipuilevat eri asteisen masennuksen kourissa, mutta eivät välttämättä ole saaneet sitä sanallistettua edes lähipiirilleen.

Julkaisen tämän tänään siksi, että Ville Varjosen jako osui juuri silmääni, kaikki tarinat eivät pääty onnellisesti.








tiistai 21. toukokuuta 2019

Karavaanari on kaikkien kaveri?

Pitääkö töissä olla kaikkien kaveri? 

Ei pidä, mutta kaikkien kanssa pitäisi tulla toimeen. 


Eikä kukaan saisi olla karavaanari, koska maantiellä ja työelämässä karavaanari estää joutuisan matkanteon.

Mietitään tuota organisaation karavaanaria hetken aikaa:


  • Ehkä hän on tottunut tekemään työnsä tietyllä tavalla ja muutos vaikuttaa liian nopealta?
  • Ehkä hän on epävarma omasta roolistaan ja haluaa siksi jatkaa tutulla polulla?
  • Ehkä hän ei ole huomannut, että takana on jono?

Parhaiten karavaanaria voi auttaa esimerkillä. Sen esimerkin voi tarjota oma tiimi tai esimies, mutta kenenkään ei ole enää vuonna 2019 pakko olla se, joka yksin vetää sitä kivirekeä perässään.

Oma kokemukseni on ensisijaisesti ICT-alalta, jossa työvälineet ja -ympäristöt muuttuvat n. 3 vuoden syklillä, mutta olen tehnyt muutakin, ja peräänkuulutan ketteryyttä myös omassa ajattelussani.

Yhä kiihtyvä digitalisaatio kuluttajapuolella haastaa organisaatioiden kulttuuria ja prosesseja. Muutos on ollut vauhdikasta mm. telekommunikaatiossa ja pankkipalveluissa, mutta mikään sektori ei ole "turvassa" emmekä me voi enää turvautua samaan ajattelumalliin kuin aiemmin.

Onko organisaation karavaanari siis kenenkään kaveri?







sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Tiimin määritelmä?

Nykyisessä työssäni minulla on 3 kollegaa, joiden kanssa hoidamme päivittäisiä taskeja. Hallinnollisesti yksi heistä kuuluu eri tiimiin kuin me muut. Organisaation kautta tiimillämme on palvelupäällikkö. 

Ketterässä organisaatiossa tiimin määritelmä elää ja joustaa, se kokoaa mm. yhteen eri paikkakunnilla työskenteleviä asiantuntijoita joko projektitiimiksi tai pysyvämmäksi core-tiimiksi, joka keskittyy esimerkiksi yhteen teknologiaan.

Tässä tapauksessa me olemme core-tiimi, keskitymme SharePoint -teknologiaan.

Mikä on palvelupäällikön rooli ja kuuluuko hän tiimiin?

Palvelupäällikkö ei ole hallinnollinen esimies, mutta hänellä on omat tehtävänsä core-tiimin ympärillä ja näin ollen hän on osa tiimiä.

That being said, yksi osa minun työnkuvaani on tehdä palvelupäällikön työstä helpompaa. 

Miksi, voisi joku kysyä? Siksi, että loppukädessä meidän molempien palkan maksaa asiakas, ja me molemmat työskentelemme asiakaspalvelussa.

Asiantuntijaorganisaation ainoa perustehtävä on asiakaspalvelu. Erilaisia sisäisin hankkeita tehdään, mutta niidenkin ytimessä pitäisi olla asiakas.