Näytetään tekstit, joissa on tunniste Respect. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Respect. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. syyskuuta 2019

Palkitseminen

Tänään olen pariinkin otteeseen törmännyt aiheeseen. Ensin iltapäivän Strategia ja arvot todeksi -kiertueen keskusteluissa ja sitten LinkedInissä.

Raha palkitsee, tiettyyn pisteeseen saakka. Se oli molemmissa esillä, mutta mikä palkitsee minua, kun rahallisesti olemme saavuttaneet saturaation?

Tiedän muutamia seikkoja:


  • Esimiehen luottamus
  • Kollegoiden luottamus ja arvostus
  • Asiakkaan kiitos
  • Mentoroidun henkilön kiitos, punaviinipullo ja kortti

Ja sitten, jos käännetään asetelma toisinpäin, miten minä palkitsen ihmisiä ympärilläni?

  • Siviilisomen puolella olen alkanut satunnaisesti nostaa esiin ystäviäni kehujen kautta
  • Aiemmassa työpaikassani nostin esiin kollegoita Yammerissa kehujen kautta
  • Parhaita ystäviäni palkitsen huonoilla vitseillä ja sarkasmilla, ja he tietävät sen

Samalla, kun kirjoitan tätä, mietin ystävääni, jolla on omassa elämässään meneillään vaikea kausi. Palkitsevaa on, kun saan hänet kerran päivässä nauramaan.






tiistai 11. kesäkuuta 2019

Kaupungin tavoitelluin remonttimies

Kävin tänään pitkästä aikaa toimistolla. 

Syitä etätyöhön on monia, mutta emme ruodi niitä nyt tässä yhteydessä.

Aamupäivän vierailuun oli kaksi syytä. 

Toimistolle on tullut uusia ihmisiä ja työpisteitä on sijoiteltu viime perjantaina uudelleen. Kävin siis siirtämässä näytöt ja muun rekvisiitan uudelle työpisteelle ja ehdin tervehtiä myös huonekaveria.

Toinen syy oli Välitavoitekeskustelu. 

4-6 viikkoa työsuhteen alkamisesta meillä järjestetään esimiehen kanssa keskustelu, jossa täydennetään HR:n laatimaa lomaketta. 

Ja tämä on se ydin:

Sain hämmentävän hienoa palautetta, joka oli peräisin koko triumviraatilta eli omalta esimieheltä, tiimin palvelupäälliköltä ja esimiehen esimieheltä. 

Viimeinen 1,5 viikkoa on ollut hieman tikkuista työhön liittymättömien tekijöiden vuoksi*, mutta avoin keskustelu myös niistä asioita esimiehen kanssa teki yhdessä tuon palautteen kanssa tästä aamusta varsin onnistuneen.

*Tulossa saattaa olla olkapäähän kohdistuva leikkaus.

tiistai 4. kesäkuuta 2019

5 kysymystä Dropboxin työhaastattelussa


29.5. törmäsin tähän:


Kysymykset vaativat ajattelua ja ansaitsevat vastauksia.

Aloitin tämän tekstin jo viime viikolla, mutta koska halusin riittävästi aikaa purkaa auki mitä itse vastaisin, kirjoitan tämän nyt loppuun.  


Kuka on maailman paras siinä, mitä teen?

Hyvä kysymys, mutta epäilen, että tähän ei voi vastata vain yhden ihmisen nimellä, koska teen mm. seuraavia:

  • koulutan
  • jäsennän monimutkaisia kokonaisuuksia havainnollisiksi esityksiksi
  • myyn ja markkinoin
  • visualisoin

Joten, listalle pääsevät ainakin:






Ketkä ovat vaikuttajiani?

Terry Pratchett. Bob Sutton.

STP tai PTerry, kuten me fanit häntä kutsumme, on opettanut minulle tarinankerrontaa, taloutta, politiikkaa, sosiologiaa ja samalla viihdyttänyt, itkettänyt ja pakottanut ajattelemaan.

Bob Suttonin "The No Asshole Rule" oli ensimmäinen businesskirja jonka aloittavana yrittäjänä ostin vuonna 2007. (korjattu julkaisuvuosi)


Mitä olen oppinut viimeisimmän vuoden aikana?

Satunnaisista kohtaamisista syntyy parhaimmillaan hyviä asioita.

Edelleenkään en tiedä kaikkea.


Jos voisin palata kymmenen vuoden takaiseen aikaan, mitä neuvoja antaisin nuoremmalle itselleni?

Neuvoja voisin antaa paljonkin, osa niistä myös hyviä, mutta voisin kiteyttää ne näin:

Tittelit eivät merkitse mitään. Don't be an asshole. Ihmiset ovat tärkeimpiä.


Mitkä ovat tärkeimpiä opetuksia, jotka olen ottanut mukaani?

Aina voi oppia uutta ja aina on mahdollisuus aloittaa alusta.

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Pohjoisen taivaan alla kituutteli köyhä kansa

Taru Tammikallio kyseli 6.5. LinkedInissä mielenterveydestä.

Vastaan omasta puolestani.

2007, avioeron ja elämänmuutosten uhatessa, sain diagnoosin, että minulla on keskivaikea masennus.

Sen jälkeen olen ollut tekohengittämässä omaa yritystä, palkansaajana, rekrytoivissa koulutusohjelmissa ja freelancerina lähes yhtäjaksoisesti. Saman ajan sisällä olen kohdannut kaksi menetystä lähipiirissä ja kaikesta huolimatta olen edeleen työkykyinen.

Tuon 6.5. jälkeen olen nähnyt useammankin top 5 tai top 10 listan, joissa luetellaan itsestäänselvyyksiä helpompaan arkeen ja hyvinvointiin. Listoilla toistuvat ainakin:

  • Uni
  • Ihmissuhteet
  • Ruokavalio
  • Liikunta

Samoja keinoja positiivisen ajattelun lähettiläät tarjoavat masentuneille. Nuo oman elämänsä Coelhot kertovat meille, että kaikki järjestyy, kunhan vaan nuo ovat kunnossa.

Heiltä vain unohtuu helposti se, että jokainen noistakin vaatii siltä masentuneelta varsin paljon, varsinkin, jos masennus johtaa työkyvyttömyyteen tai työkyvyn alenemiseen.

Masennus ei näy päällepäin, toisin kuin kipsi jalassa. Masennus ei välttämättä katoa koskaan, toisin kuin kipsi sen jälkeen, kun sääriluu on taas luutunut.

Miksi kirjoitan näin arasta aiheesta julkisesti? Siksi, että olen lopettanut oman sairauteni salaamisen jo vuosia sitten, koska tunnen monia, jotka kipuilevat eri asteisen masennuksen kourissa, mutta eivät välttämättä ole saaneet sitä sanallistettua edes lähipiirilleen.

Julkaisen tämän tänään siksi, että Ville Varjosen jako osui juuri silmääni, kaikki tarinat eivät pääty onnellisesti.








lauantai 9. maaliskuuta 2019

Tyyli, persoona ja ammattilaisuus

Jonkin verran olen LinkedInissä törmännyt keskusteluihin, saako persoona ja sen tuoma pukeutumistyyli näkyä ja onko olemassa ammattilaisen muotti?

Nyt kun tein jo jonkin aikaa mielessä hautuneen liikkeen ja värjäsin hiukseni siniseksi, on aika tarttua tähän hieman tarkemmin. 

Kun värjäsin hiukseni, eniten minua huolestutti, että olin menossa viikkoa myöhemmin kouluttamaan eläkeikäisten naisten joukkoa. He ovat kuitenkin ryhmä, joka on kaikkein vähiten kiinnittänyt asiaan huomiota.

Ei heitä kiinnosta, miltä minä näytän. Heitä kiinnostaa miten minä heille puhun. Puhunko selkää ja ymmärrettävää suomea vai piiloudunko it-alan kammottavan jargonin taakse?

He ovat toki vain yksi ryhmä. 

Toimin, ja olen toiminut, monenlaisissa tehtävissä ja kohdannut monia erilaisia henkilöitä. Koska työskentelen it-alalla, on minulla lievä taustasuoja, stereotypia huppariin pukeutuneista nörteistä on vahva, ja empiirisen kokemuksen kautta myös totta.

Itsekin käytän usein hupparia, esimerkiksi juuri tuollaisissa koulutuksissa, koska kauluspaitakin olisi hieman kahlitseva, ja pikkutakki toisi mukanaan liian virallista asettelua, koska tärkeintä on ryhmän saama tieto. Ja, koska olen muutenkin nörtti, on siellä hupparin alla esimerkiksi Convention t-paita tai LootCraten mukana tullut t-paita.

Ensisijaisesti suosin kuitenkin kauluspaitoja, koska niiden kanssa voi mennä rennosti, mutta asiaankuuluvasti pukeutuneena myös sellaisen asiakkaan luokse, joka on ostamassa työnantajaltani jonkinlaista it-palvelua. Jos paitani vaatii kalvosinnapit, niin ne ovat sitten vaikka oheisen kuvan kaltaiset. 

Vähentääkö jokin persoonani ulostuonnissa ammattilaisuuttani? Ehkä jonkun mielestä, mutta elämme vuotta 2019, meillä pitäisi olla tärkeämpiä asioita mielessä, kuin satunnaisen asiantuntijan pukeutuminen tai persoonan näyttäminen.

Toinen näkökulma, kuulin eilen uimahallissa, kun edelläni vesijuoksussa ollut nainen kertoi toiselle, että hän on ravintola-alalla, ollut jo pitkään, ja hän ei usko, että hän voisi koskaan työskennellä "normaalissa työssä", koska alalla työskentely on vaikuttanut niin voimakkaasti hänen tapaansa kommunikoida ja olla. 

Varmasti näinkin voi olla, mutta sen verran monessa it-alan illanvietossa olen ollut, että voin olla myös eri mieltä.

Jos henkilön pukeutuminen on kuitenkin asiallista, näkyvä persoona ei ole hyökkäävä, agressiivinen tai muuten täysin epäasiallinen, niin onko asiantuntija edelleen asiantuntija?

Minusta on, what you see is what you get. 

Miten sinusta?

tiistai 19. helmikuuta 2019

Asenne ratkaisee

Miltä kuulostaisi seuraava?


  • 4x4 tuntia koulutusta arjen digitaidoista
  • 15 osallistujaa
  • vähintään 6 kansalaisuutta
  • ryhmällä ei ole yhteistä kieltä
  • ryhmän suomen kielen osaaminen on heterogeenistä
  • koulutussuunnitelma on vain ohjeellinen.


Tätä olen nyt 3 päivää tehnyt, huomenna on kurssin viimeinen päivä.

Päivät ovat olleet väsyttäviä, koska työpajatyyppisestä lähestymisestä huolimatta, kouluttaja on se, joka on useimmiten äänessä.

Mutta, eihän kukaan minua pakottanut ja koulutussisällönkin suunnittelin itse.

Ja siksi tämä on ollut huikeaa. 

Ryhmä on vapautunut heti ensimmäisen päivän jälkeen ja olemme keskustelleet mm. Pietarin valoista marraskuussa, vanhoista Neuvostoliiton aikaisista matkustajavaunuista sekä Lähi-idän ruokakulttuurista. Olen myös päässyt maistamaan erään osallistujan tekemää täytettyä flatbrediä, jota haluan kokeilla valmistaa itsekin.

Huomenna on taas mukava lähteä töihin. Ainoa harmi on, että tämän ryhmän osalta kyseessä on tosiaan viimeinen päivä ja koska jokainen ryhmä luo koulutuksen, en tiedä millaiset seikkailut minua vielä tänä keväänä odottavat, mutta suhtaudun niihin optimistisesti.

Saamani palaute on kaunista, mutta numeraalinen keskiarvo on kyllä liian korkea, sen lasken kohteliaisuuden piikkiin. Itse olen saanut taas muistutuksen, että kun lähestyn ihmistä ihmisenä, arjessa tai töissä, ja tarkoitus on auttaa, ei päteä, on homman hoitaminen paljon helpompaa, antoisampaa ja kiinnostavampaa.

Millainen sinun päiväsi oli tänään?

tiistai 12. helmikuuta 2019

Työstä puhuminen käy työstä?

Miten puhumme, kun puhumme töistämme?

  • Valitammeko:
    • kiirettä
    • pomoa
    • asiakkaita
  • Kehummeko:
    • kollegoja
    • pomoa
    • asiakkaita
    • projekteja
  • Olemmeko ylpeitä työstämme?
Tämä teksti sai syntynsä, koska verkostoni jäsen Jarkko oli tykännyt verkostooni vielä silloin kuulumattoman Pekan päivityksestä, joka kosketteli samaa aihetta. 

Samalla, kun naputtelin omaa kommenttiani, aloin miettiä, että aiheesta voisi kirjoittaa pidempäänkin. Koska se on myös jotain josta pidän: pohtiminen ja pohdintojeni kirjoittaminen auki ja julkiseksi. Aina idean ei tarvitse olla oma, vaan saatan saada kimmokkeen vaikka sinun LinkedIn päivityksestäsi.

Mutta, aiheeseen.

Miten minä puhun työstäni erilaisille kohdeyleisöille?

Pekalle vastasin näin:
"Mielenkiintoinen kysymys.
Puhun työstäni useinkin, mutta hyvin erilaisin tavoin eri ihmisille. 
Alan sisäistä slangia ja alaan liittyvää huumoria on helppo viljellä (ex)kollegojen tai erilaisten seminaarien/tapahtumien osallistujien kanssa, mutta esimerkiksi isoäidilleni en edes yritä selittää mitä teen, vaan kerron enemmän miltä se tuntuu. 
Hyvien ystävien kanssa keskustellaan työstä ja sen merkityksestä, uratoiveista ja -suunnitelmista, viilataan sarjanumeroja irti, jotta voidaan kertoa joitain anekdootteja eteenpäin ja kannustetaan, jos kaikki osuu tuulettimeen."
Mielenkiintoisimpia keskusteluja olen käynyt junissa. Junien ravintolavaunut ovat poikkeuksellisia paikkoja, koska niissä soolona matkatessa tapaa väkisinkin uusia ihmisiä. Olen keskustellut töistä mm. rallimekaanikon, iltapäivälehden toimittajan, junan konnarin ja sen ravintolavaunun myyjän sekä useammankin myyntimiehen kanssa.

Ystävilläni on myös laaja skaala ammatteja, eräs pitkäaikaisin ystäväni on Saamen kielen professori, toinen pitkäaikainen ystäväni ajaa paikkallisbussia. Keskustelut heidän kanssaan ovat vähintäänkin mielenkiintoisia, ja hyvin kaukana omasta alastani ja työkokemuksestani. Molemmat myös viihtyvät työssään.

Entä minä, miten minä vastaisin omiin kysymyksiini?

Olen pohtinut työn merkitystä paljon, koska sain osallistua vuonna 2015 silloisen työnantajani yt-arpajaisiin ja olin eräs avustaen poistuneista.

Mietin pitkään, että mitä haluan tehdä. Ikää alkaa olla, täytin tänä vuonna 45, mutta työtä olisi edessä vielä ainakin 20 vuotta. Miten haluan sen käyttää?

Pari polkua avautui ja sulkeutui, mutta juuri nyt olen tuntikouluttajana, koulutan ensisijaisesti työttömille, eläkeläisille ja maahanmuuttajille sekä arjen että työelämän digitaitoja ja kyllä, olen ylpeä työstäni.

Esimies, tai siis nainen, minulla on, Helsingissä, ja olemme tavanneet, mutta useammin vaihtaneet sähköpostia/soittaneet, ja tähän mennessä hän on ollut kannustava ja hoitanut käytännön esimiestehtävät sujuvasti.

Kiirettä ei ole, ainakaan samalla tavalla kuin ohjelmistosuunnittelijana, koska koulutukset on aikataulutettu järkevästi sekä kouluttajan että osallistujien näkökulmasta. 

Kollegoista kirjoitinkin jo aiemmin, osallistujat ovat jokaisessa koulutuksessa erilaisia, mutta hyvin olemme saaneet keskusteluja syntymään ja palautekin on ollut positiivista. 

En voi tietää mitä kaikkea tänä vuonna tapahtuu, mutta odotan innolla uusia kokemuksia

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Juhlan paikka

1000 LinkedIn kontaktia on juhlan paikka. 

Näin ollen pöllin Pipsalta kysymyksen:

Mikä on sellainen asia, jota me emme tiedä sinusta? 

Minä omistan ompelukoneen ja osaan käyttää sitä, mutta sen kerroin jo aiemmin, joten otetaan uusi:

Olen myynyt saman taulun kahdesti. Sukulainen osti alkuperäisen olohuoneeni seinältä ja eräs tuttava halusi pienemmän (40x50) version. 

Olen siis harrastelijamaalari, ihan vain omaksi ilokseni. 

Kuvassa originaali, 50x70, akryylivärit ja spraymaali.


perjantai 8. helmikuuta 2019

Verta, pornoa ja propagandaa

Tiedän, että verkostooni kuuluu ihmisiä, joiden poliittinen maailmankatsomus eroaa omastani. Se on luonnollista.

LinkedIn on minulle ensisijaisesti paikka, joka on vapaa otsikon mukaisista elementeistä, joten nyt, kun törmäsin tähän kuvaan, koin, että minun on pakko päästää kuvan julkaisija leijumaan omassa kuplassaan.

Mielipide, vahvakin sellainen, on osa inhimillisyyttä, mutta on periaatteita joista en luovu vain siksi, että joku haluaa minut osaksi omaa propagandaansa.






tiistai 5. helmikuuta 2019

Aktiivimalli vain muistoksi jäi

Mikään salaisuus ei ole, että olen freelancer töiden ohella myös työnhakija. Olen siis Aktiivimallin alainen.
Se, mitä se käytännössä tarkoittaa, voidaan hyvin tiivistää tänään siviilisomessani julkaisemaani tekstiin:
"Aktiivimallin vaatimuksesta pakollisen Työnhakuklubin osalta olen nyt kuitannut tämän ja torstain suorittamalla kovin mahtipontisen kuuloiset "verkkokurssit":
Olet suorittanut kurssin Itsensä työllistäminen!
Olet suorittanut kurssin Sosiaalinen media työnhaussa!
Tietysti näin 1,5 yritystä perustaneena ja melkein 1000 hengen LinkedIn verkostolla tämä tuntuu aika surrealistiselta."

En ole yksin tai ainoa. 

En ole myöskään ainoa, joka on saanut joskus kirjeen TE-toimistolta:

Hain ko. tehtävää, vaikkakin tiesin jo hakemusta lähettäessäni, että oman osaamiseni osuvuus varsinaiseen haettuun tehtävään oli 0/100%.

Käytämme siis yhteiskunnan varoja ostaaksemme yrityksiltä palveluita, joita palveluiden kohteena olevat henkilöt eivät automaattisesti tarvitse, jotta "säästämme" yhteiskunnan varoja.

On varmasti henkilöitä, joille em. koulutus on hyödyksi, mutta se, että kategorisesti niputamme jokaisen työnhakijan osaksi yhtä suurta massaa on resurssien haaskaamista ja ihmisten motivaation tuhlaamista.

Oheisen kirjeen mukaisilla toimilla taas tuhlaamme sekä työnhakijan että hakijayrityksen aikaa, koska molemmat tietävät, että pakkoavioliitto ei ole millään tavalla järkevä.

Työelämä on ollut jo kauan murroksessa, ja teknologinen kehitys muokkaa sitä yhä edelleen, mutta agraariyhteiskunnan tai liukuhihnatyön menetelmät eivät enää mitenkään toimi nyt tai tulevina vuosina.


tiistai 29. tammikuuta 2019

Tästä se ajatus lähti

Sunnuntaina palasin Tampereelta, ja LinkedIn feedissä pomppasi esille oheinen päivitys.

Paljon oli jo siinä vaihessa kommentoitu, ja luinkin kommentteja, mutta halusin ottaa hieman aikaa ja etäisyyttä vastaukseeni.

Oma verkostoni on kohtuullisen laaja, mutta siltikin painottunut asiantuntijatyötä tekeviin yksilöihin. Me olemme monestikin saaneet valita, mitä työtä teemme, koska olemme olleet onnekkaita, olemme opiskelleet ilman yhteiskunnan paineita nopeasta valmistumisesta, ja löytäneet sen duunin, joka on meille mieleinen.

Sellaisen, jossa voimme toteuttaa itseämme ja kehittyä. Sellaisen työn, jossa palkka on vain osatekijä, koska työyhteisö ja tekemisen meininki ovat tärkeämpiä.

Joillakin meistä on mahdollisuus 'hidastaa elämää', lähteä retriittiin itsemme kehittämiseksi tai miettiä työn merkitystä elämässä.

Mutta?

Miten hyvin meidän keskiluokkainen elämämme toimii, jos yhteiskunnallinen sopimus siitä, että ketään ei jätetä, rikkoutuu? 

Ja, osaammeko me arvostaa sitä elämää, jossa työ ei ole itsensä toteuttamisen paikka, vaan vain keino hankkia leipää ja voita aamupalapöytään?

Kyllä, tämä teksti on provosoiva, mutta sellainen on yhteiskunta jossa elämme.

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Qui docet discit

"It's 94 miles to Tampere, I've got a tank full of gas, half a pack cigarettes, it's dark outside and I'm not wearing sunglasses."
Ylläoleva sitaattia olisin voinut käyttää eilen lauantaina, kun starttasin auton klo 7:00 ajaakseni Tampereelle TSL ry:n uusien tuntikouluttajien kaksipäiväiseen verkostoitumis- ja koulutustapahtumaan.

Nyt, kun olen kotiutunut, voin jakaa siviilisomeen äsken päivittämäni: "Huikeita uusia tuttavuuksia ja mahtavia persoonia."

Mitä näistä kahdesta päivästä jäi käteen?

  • uusia menetelmiä, joita voin hyödyntää koulutuksissani
  • vahva luottamus taustaorganisaation tarjoamaan tukeen
  • alustava verkosto uusien kollegoiden kanssa
  • tunne, että tätä polkua on nyt hyvä kulkea

Kiitos.

tiistai 27. marraskuuta 2018

Ei nimi miestä...



  • Ohjelmistosuunnittelija
  • System Specialist
  • ATK-suunnittelija
  • Systems analyst
  • Toimitusjohtaja
  • Johtava kouluttaja
  • System Designer

Muutamia titteleitä, joita erilaisilla logoilla varustettuihin käyntikortteihin on 20 vuoden kuluessa painettu.

Nuorempana olin kieltämättä hieman tittelinkipeä. Kun oli vielä omasta osaamisesta ja sen riittävyydestä epävarma, oli helppoa piiloutua tittelinsä taakse.

Toisaalta se osoitti myös nokkimisjärjestystä työpaikan sisällä.

Nyt, kun matkaa ja kilometrejä on kertynyt, en ole tippaakaan kiinnostunut tittelistäni, paljon enemmän merkitsee työn sisältö ja työyhteisö. Ja, vaikka kauluspaidoista diggaankin, niin olisi hienoa, jos kesähelteellä saa mennä töihin shortseissa ja Iron Maiden t-paidassa.

Kenelle, ja mitä, titteli viestii?

  • Jos olen myyjä, voiko asiakas luottaa osaamiseeni, kun minulla on vakuuttava titteli?
  • Jos olen ostaja, lähettääkö myyjä luokseni kokeneemman henkilön, koska olettaa, että osaan kysyä myös niitä vaikeita kysymyksiä pelkän hinnan lisäksi?

Mielestäni parhaiten asian tiivisti jo 15 vuotta sitten eräs belgialainen daami. Pöydässämme oli suomalaisia, itävaltalaisia, hollantilaisia ja belgialaisia. Oli Project Manageria, Program Manageria, Director of X:ää jne.

Kun esittelykierros, eli nimi, titteli ja kotimaa, oli käyty, hän totesi hieman lakonisesti "we are all some kind of managers, but what do you people actually do?"


Kertooko sinun tittelisi mitä teet?

Mikä olisi sinun tittelisi, jos saisit sen aivan itse valita?

maanantai 24. syyskuuta 2018

Elämä on ohituskaistalla?

Tilastojen mukaan ajan vuosittain kohtuullisen paljon. Vuoden 1997 jälkeen olen ajanut työ- ja vapaa-ajan matkoilla n. 20 000 - 35 000 kilometriä vuodessa.

Mutta tämä kirjoitus ei käsittele liikennettä sinällään, vaan liikenne toimii organisaation ja yksilön toiminnan metaforana.


Koska ajan suurimman osan kilometreistäni varsinaisten moottoriteiden ulkopuolella, olen kiinnittänyt paljonkin huomiota siihen, mitä edelläni ajavat autoilijat tekevät.


Käyttävätkö he turvalliset ohituspaikat hyväkseen, jos jonon kärjessä kulkee rekka vai odottavatko he ohituskaistoja? Käyttävätkö he autonsa tuomaa kuvitteellista suojaa ja fyysistä kokoa tekemällä ohituksia joissa ei ole järkeä? Miten he reagoivat, jos/kun heidät ohitetaan?


Väittäisin, että me kaikki tunnemme ja tiedämme yrityksiä, yhteisöjä ja yksilöitä, jotka sopivat edellä mainittuihin kysymyksiin.


Entä sitten? 


No, ainakin minusta olisi varsin paljon kiinnostavampaa työskennellä organisaatiossa joka tunnistaa mahdollisuudet ja pyrkii niitä kohta aktiivisesti, sen sijaan, että odotetaan passiivisesti, että joku tulee ja tarjoaa sen "vuoden diilin".


Toisaalta, ainakin minusta on miellyttävämpää työskennellä ammattilaisten kanssa, jotka myös etsivät uusia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia, mutta eivät kärky niitä ns. sormi liipasimella.


Ensin mainittujen henkilöiden kanssa pelataan avoimin kortein, nostamalla kukin vuorollaan toista positiivisen palautteen kautta.


Kärkkyjiä ei kiinnosta nykyinen työnantaja, nykyinen tiiimi tai omat kollegat, koska he etsivät koko ajan sitä uutta oksaa, joka nostaa juuri heidät parempaan asemaan. 


Organisaatioissa joissa kärkkyjät ovat johdossa, ei työhyvinvointi liene korkealla?


Entä miten minä reagoin, jos minut ohitetaan?


Tästä minulla on loistava esimerkki, kollegani jonka kanssa teimme yhteistyötä tiiviisti n. 3 vuotta on saanut määrätietoisella työllä mahdollisuuksia, joita minulle ei ole tarjoutunut. 


Hän on minua nuorempi ja voisin olla suomalaisen perisynnin mukaisesti kateellinen tai katkera. En ole. Meillä on erilainen elämäntilanne, meillä on erilaisia valintoja takanamme ja tiedän, että hän on rautainen ammattilainen, joten todellakin toivon hänelle vain hyvää ja menestystä myös jatkossa.


Miten sinä reagoit, jos/kun sinut ohitetaan?