Näytetään tekstit, joissa on tunniste Insights. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Insights. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. kesäkuuta 2019

5 kysymystä Dropboxin työhaastattelussa


29.5. törmäsin tähän:


Kysymykset vaativat ajattelua ja ansaitsevat vastauksia.

Aloitin tämän tekstin jo viime viikolla, mutta koska halusin riittävästi aikaa purkaa auki mitä itse vastaisin, kirjoitan tämän nyt loppuun.  


Kuka on maailman paras siinä, mitä teen?

Hyvä kysymys, mutta epäilen, että tähän ei voi vastata vain yhden ihmisen nimellä, koska teen mm. seuraavia:

  • koulutan
  • jäsennän monimutkaisia kokonaisuuksia havainnollisiksi esityksiksi
  • myyn ja markkinoin
  • visualisoin

Joten, listalle pääsevät ainakin:






Ketkä ovat vaikuttajiani?

Terry Pratchett. Bob Sutton.

STP tai PTerry, kuten me fanit häntä kutsumme, on opettanut minulle tarinankerrontaa, taloutta, politiikkaa, sosiologiaa ja samalla viihdyttänyt, itkettänyt ja pakottanut ajattelemaan.

Bob Suttonin "The No Asshole Rule" oli ensimmäinen businesskirja jonka aloittavana yrittäjänä ostin vuonna 2007. (korjattu julkaisuvuosi)


Mitä olen oppinut viimeisimmän vuoden aikana?

Satunnaisista kohtaamisista syntyy parhaimmillaan hyviä asioita.

Edelleenkään en tiedä kaikkea.


Jos voisin palata kymmenen vuoden takaiseen aikaan, mitä neuvoja antaisin nuoremmalle itselleni?

Neuvoja voisin antaa paljonkin, osa niistä myös hyviä, mutta voisin kiteyttää ne näin:

Tittelit eivät merkitse mitään. Don't be an asshole. Ihmiset ovat tärkeimpiä.


Mitkä ovat tärkeimpiä opetuksia, jotka olen ottanut mukaani?

Aina voi oppia uutta ja aina on mahdollisuus aloittaa alusta.

tiistai 12. helmikuuta 2019

Työstä puhuminen käy työstä?

Miten puhumme, kun puhumme töistämme?

  • Valitammeko:
    • kiirettä
    • pomoa
    • asiakkaita
  • Kehummeko:
    • kollegoja
    • pomoa
    • asiakkaita
    • projekteja
  • Olemmeko ylpeitä työstämme?
Tämä teksti sai syntynsä, koska verkostoni jäsen Jarkko oli tykännyt verkostooni vielä silloin kuulumattoman Pekan päivityksestä, joka kosketteli samaa aihetta. 

Samalla, kun naputtelin omaa kommenttiani, aloin miettiä, että aiheesta voisi kirjoittaa pidempäänkin. Koska se on myös jotain josta pidän: pohtiminen ja pohdintojeni kirjoittaminen auki ja julkiseksi. Aina idean ei tarvitse olla oma, vaan saatan saada kimmokkeen vaikka sinun LinkedIn päivityksestäsi.

Mutta, aiheeseen.

Miten minä puhun työstäni erilaisille kohdeyleisöille?

Pekalle vastasin näin:
"Mielenkiintoinen kysymys.
Puhun työstäni useinkin, mutta hyvin erilaisin tavoin eri ihmisille. 
Alan sisäistä slangia ja alaan liittyvää huumoria on helppo viljellä (ex)kollegojen tai erilaisten seminaarien/tapahtumien osallistujien kanssa, mutta esimerkiksi isoäidilleni en edes yritä selittää mitä teen, vaan kerron enemmän miltä se tuntuu. 
Hyvien ystävien kanssa keskustellaan työstä ja sen merkityksestä, uratoiveista ja -suunnitelmista, viilataan sarjanumeroja irti, jotta voidaan kertoa joitain anekdootteja eteenpäin ja kannustetaan, jos kaikki osuu tuulettimeen."
Mielenkiintoisimpia keskusteluja olen käynyt junissa. Junien ravintolavaunut ovat poikkeuksellisia paikkoja, koska niissä soolona matkatessa tapaa väkisinkin uusia ihmisiä. Olen keskustellut töistä mm. rallimekaanikon, iltapäivälehden toimittajan, junan konnarin ja sen ravintolavaunun myyjän sekä useammankin myyntimiehen kanssa.

Ystävilläni on myös laaja skaala ammatteja, eräs pitkäaikaisin ystäväni on Saamen kielen professori, toinen pitkäaikainen ystäväni ajaa paikkallisbussia. Keskustelut heidän kanssaan ovat vähintäänkin mielenkiintoisia, ja hyvin kaukana omasta alastani ja työkokemuksestani. Molemmat myös viihtyvät työssään.

Entä minä, miten minä vastaisin omiin kysymyksiini?

Olen pohtinut työn merkitystä paljon, koska sain osallistua vuonna 2015 silloisen työnantajani yt-arpajaisiin ja olin eräs avustaen poistuneista.

Mietin pitkään, että mitä haluan tehdä. Ikää alkaa olla, täytin tänä vuonna 45, mutta työtä olisi edessä vielä ainakin 20 vuotta. Miten haluan sen käyttää?

Pari polkua avautui ja sulkeutui, mutta juuri nyt olen tuntikouluttajana, koulutan ensisijaisesti työttömille, eläkeläisille ja maahanmuuttajille sekä arjen että työelämän digitaitoja ja kyllä, olen ylpeä työstäni.

Esimies, tai siis nainen, minulla on, Helsingissä, ja olemme tavanneet, mutta useammin vaihtaneet sähköpostia/soittaneet, ja tähän mennessä hän on ollut kannustava ja hoitanut käytännön esimiestehtävät sujuvasti.

Kiirettä ei ole, ainakaan samalla tavalla kuin ohjelmistosuunnittelijana, koska koulutukset on aikataulutettu järkevästi sekä kouluttajan että osallistujien näkökulmasta. 

Kollegoista kirjoitinkin jo aiemmin, osallistujat ovat jokaisessa koulutuksessa erilaisia, mutta hyvin olemme saaneet keskusteluja syntymään ja palautekin on ollut positiivista. 

En voi tietää mitä kaikkea tänä vuonna tapahtuu, mutta odotan innolla uusia kokemuksia

perjantai 8. helmikuuta 2019

Verta, pornoa ja propagandaa

Tiedän, että verkostooni kuuluu ihmisiä, joiden poliittinen maailmankatsomus eroaa omastani. Se on luonnollista.

LinkedIn on minulle ensisijaisesti paikka, joka on vapaa otsikon mukaisista elementeistä, joten nyt, kun törmäsin tähän kuvaan, koin, että minun on pakko päästää kuvan julkaisija leijumaan omassa kuplassaan.

Mielipide, vahvakin sellainen, on osa inhimillisyyttä, mutta on periaatteita joista en luovu vain siksi, että joku haluaa minut osaksi omaa propagandaansa.






torstai 20. joulukuuta 2018

Työhaastattelusta

Ke 12.12. klo 11:
1. haastattelu, 26.11.2018



Olen menossa perjantaina työhaastatteluun. Kyseessä on toisen kierroksen haastattelu ja kandidaatteja on mukana kolme. Haastattelussa paikalla on mahdollisen tulevan esimiehen lisäksi HR:n edustaja, joka kuulemma esittää ne vaikeat kysymykset.

Miltä nyt tuntuu? Pientä jännistystä on havaittavissa, sillä vaikka haastattelutilanne on tuttu, on jokainen haastattelu kuitenkin erilainen. Sen tekevät ihmiset, jotka siihen osallistuvat.

Jännitystä on myös siksi, että haluan paikan. Tehtävä on mielenkiintoisempi kuin paperilla vaikutti ja se sopii sekä nykyiseen osaamiseeni että lupaa mahdollisuuksia kasvattaa ja laajentaa osaamistani.


To 13.12. klo 20:35

Rekrytoiva esimies soitti neljän aikoihin ja kertoi, että ennakoimattomasta syystä joutuisimme siirtämään haastattelun maanantaille.

Mikä toki sopii, maanantaina olen kuitenkin levänneempi, koska on kaksi vapaata ennen sitä, kuin olisin ollut huomenna.

Maanantaina on toki työaamu, mutta klo 14 alkava haastattelu jättää myös aikaa käydä kotona syömässä ja vaihtamassa vaatteet.


Ma 17.12. klo 17:

Haastattelu oli tänään, klo 14-15. Haastattelun jälkeen menin uimaan ja nyt mietin, mitä kaikkea jätin sanomatta tai mitä olisin voinut sanoa paremmin.

Mikä lienee luonnollista, koska tunnissa on vaikeaa tuoda itsestään täydellistä kuvaa esille, varsinkin, kun haastatteluissa aina on jännityselementtejä.

Olin myös yllättynyt, koska HR;n edustaja oli erilainen, kuin olin etukäteen ajatellut, joten en ollut valmistautunut niin hyvin kuin olisin voinut.


To 20.12. klo 19:15: 

Sain klo 18:26 seuraavan sähköpostin:

"Moi Tommi,

Tänään saimme valintaprosessin päätökseen. Valitettavasti valinta ei tällä kertaa osunut sinuun.

Meillä on kuitenkin lähiaikoina aukeamassa myös muita kiinnostavia tehtäviä, joten kannattaa seurata ilmoitteluamme. Toivottavasti tavataan taas mahdollisissa uusissa haastatteluissa."

Miltä nyt tuntuu, on yleinen kysymys urheilijoille, jotka ylittävät maaliviivan. No, olen toki pettynyt, jokainen meistä olisi, mutta tarkoittaako pettymys, että pilaan sillä joulunajan, ja loppuvuoden?

Ei tarkoita. Joku oli tällä kertaa sopivampi.

Olisinko halunnut saada joululahjan ennakkoon? Tottakai, jokainen, joka tosisaan hakee jotain tehtävää haluaa sen saada. 

Aionko hakea niitä lähiaikoinana avautuvia tehtäviä? Aion. Haastattelukierrokset ja koko prosessi olivat miellyttävä kokemus, organisaatio on sellainen, jossa voin hyvin nähdä itseni viiden, kuuden vuoden kuluttuakin ja jos tehtävät ovat yhtään samalla tavalla kiinnostavia kuin tämä, niin tottakai haluan niihin hakea.

Tässä vaiheessa tämä prosessi tuli päätökseen, kiitän rekrytoivaa esimiestä, ja katsotaan vuonna 2019 uusia mahdollisuuksia.


Hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille.

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Tasavauhtimies on turvallinen valinta?

Ajelin äsken kotiin ja matkalleni eteeni osui ns. tasavauhtimies.

Jyväskylän Rantaväylällä Tampereen suunnasta tullessa nopeusrajoitus muuttuu lyhyellä välillä ensin 80km/h -> 60km/h ja sitten 60km/h -> 70km/h.

Tasavauhtimies edelläni ajoi jämäkkästi nopeudella 75km/h, ja tästä johtui mieleeni viime viikon loppupuolella LinkedInissä käyty keskustelu, jossa aiheena olivat ne organisaation työntekijät, jotka eivät ehkä ole eniten äänessä, mutta ovat vahvasti taustalla vaikuttamassa siihen, että projektit saadaan maaliin.

Kysymys onkin, onko tasavauhtimies se turvallinen valinta, luottopelaaja, joka tekee sen työnsä nostamatta itseään hännästä, henkilö, joka ehkä jää hieman huomaamatta?

Minusta ei. 

Tasavauhtimies kokee ehkä olevansa juuri sellainen, mutta toiminnallaan hän nimenomaisesti osoittaa, ettei ole. Kun organisaatiolla tai muilla asiantuntijoilla ei ole kiire, hänellä on, kun oikeasti kiire ja tarvitaan venymistä, hän törmää omaan maksimiinsa, eikä pysty tai halua venymään sen ylitse, mutta vaikuttaa kiireiseltä.

Voiko asialle siis tehdä jotain? 

Minusta voi.

Tasavauhtimiehen esimiehen olisi kyettävä huomaamaan tämä epäsuhta, joka voi olla hyvinkin vaikea huomata, koska mittaristot eivät mittaa hetkellistä suoritetta, vaan pitkän ajan trendiä.

Myöskään mahdolliset poissaolot eivät nosta tasavauhtimiestä esille, koska hän ei ole poissa normaalista poikkeavia määriä. 

Pitääkö siis mittaristoja muuttaa?

Ehkä, mutten osaa sanoa miten.

Ehkä eniten vaaditaan kokemusta esimieheltä, jos on kerran tavannut tasavauhtimiehen, tunnistaa sellaisen jatkossakin.

Asiaan liittyy kysymyksiä ja keskustelua mm.

  • Onko hän oikeassa tehtävässä?
  • Onko tehtävä sellainen, joka vaatii enemmän?
  • Voiko tilannetta muuttaa koulutuksella?
  • Voiko esimies tehdä jotain, jotta tilanne muuttuu?
  • Voiko tiimi tehdä jotain, jotta tilanne muuttuu?

Ja lopuksi, olenko minä koskaan ollut tasavauhtimies?

Kyllä varmaan. 

Reiluun 20-vuoteen mahtuu kuitenkin erilaisia elämänvaiheita, erilaisia yllätyksiä siviilielämässä, erilaisia organisaatioita ja esimiehiä sekä erilainen minä.

perjantai 28. syyskuuta 2018

Osaamiskapeikot

Kun kehittyy asiantuntijaksi yhden teknologian parissa tai kun työskentelee pääpiirteissään samanlaisessa tehtävässä pitkään, syntyy väistämättä osaamiskapeikkoja.

Yksi perinteinen esimerkki on asiantuntija, joka nimitetään esimiestehtäviin. Laadukas esimiestyö vaatii osaamista, jota asiantuntijan roolissa ei yleensä pääse kertymään.

Monilla orginasaatioilla on tähän omia koulutuksiaan tai ne ostetaan ulkoa. Koulutus, kurssit ja mahdolliset sertifioinnit ovatkin hyvä tapa laajentaa osaamistaan.

Esimerkiksi minä olen toiminut projektipäällikkönä yrittäjänä ja freelancerina ollessani, mutten ole saanut siihen mitään muodollista koulutusta tai hankkinut minkäänlaista serfifiointia. Olen toki lukenut erilaisista projektinhallintamenetelmistä ja soveltanut niitä käytäntöön, mutten ehkä osaa parhaita käytäntöjä.

Esimiehenä en ole varsinaisesti toiminut, koska yrityksemme ei koskaan kasvanut siihen pisteeseen, että olisimme palkanneet työntekijöitä, käytimme kumppaneita avuksemme. Molemmissa suhteissa on samankaltaisuuksia, mutta siltikään ne eivät suoraan toimi oppimisen apuna toiseen rooliin.

Tunnistan siis jo ainakin kaksi osaamiskapeikkoa omalta osaltani. Iän myötä niiden myöntäminen on myös helpompaa.

Näin freelancerina ja työnhakijana monet kurssit ovat toki hinnoittelultaan sellaisia, että niihin osallistuminen on mahdotonta, mutta onneksi tarjolla on myös edullisia ja/tai ilmaisia vaihtoehtoja mm. Udemyn ja MITin kautta.

Omat motiivini osaamisen kehittämiseen ovat selkeät, haluan oppia uusia asioita ja kokonaisuuksia, en pelkästään siksi, että minusta tulee näin monipuolisempi ja parempi työntekijä, vaan myös siksi, että haluan mahdollistaa erilaisia urakehitysvaihtoja, ennen kuin kapeikot sulkeutuvat kokonaan.

Tunnistatko, ja myönnätkö, omat kapeikkosi?

maanantai 24. syyskuuta 2018

Elämä on ohituskaistalla?

Tilastojen mukaan ajan vuosittain kohtuullisen paljon. Vuoden 1997 jälkeen olen ajanut työ- ja vapaa-ajan matkoilla n. 20 000 - 35 000 kilometriä vuodessa.

Mutta tämä kirjoitus ei käsittele liikennettä sinällään, vaan liikenne toimii organisaation ja yksilön toiminnan metaforana.


Koska ajan suurimman osan kilometreistäni varsinaisten moottoriteiden ulkopuolella, olen kiinnittänyt paljonkin huomiota siihen, mitä edelläni ajavat autoilijat tekevät.


Käyttävätkö he turvalliset ohituspaikat hyväkseen, jos jonon kärjessä kulkee rekka vai odottavatko he ohituskaistoja? Käyttävätkö he autonsa tuomaa kuvitteellista suojaa ja fyysistä kokoa tekemällä ohituksia joissa ei ole järkeä? Miten he reagoivat, jos/kun heidät ohitetaan?


Väittäisin, että me kaikki tunnemme ja tiedämme yrityksiä, yhteisöjä ja yksilöitä, jotka sopivat edellä mainittuihin kysymyksiin.


Entä sitten? 


No, ainakin minusta olisi varsin paljon kiinnostavampaa työskennellä organisaatiossa joka tunnistaa mahdollisuudet ja pyrkii niitä kohta aktiivisesti, sen sijaan, että odotetaan passiivisesti, että joku tulee ja tarjoaa sen "vuoden diilin".


Toisaalta, ainakin minusta on miellyttävämpää työskennellä ammattilaisten kanssa, jotka myös etsivät uusia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia, mutta eivät kärky niitä ns. sormi liipasimella.


Ensin mainittujen henkilöiden kanssa pelataan avoimin kortein, nostamalla kukin vuorollaan toista positiivisen palautteen kautta.


Kärkkyjiä ei kiinnosta nykyinen työnantaja, nykyinen tiiimi tai omat kollegat, koska he etsivät koko ajan sitä uutta oksaa, joka nostaa juuri heidät parempaan asemaan. 


Organisaatioissa joissa kärkkyjät ovat johdossa, ei työhyvinvointi liene korkealla?


Entä miten minä reagoin, jos minut ohitetaan?


Tästä minulla on loistava esimerkki, kollegani jonka kanssa teimme yhteistyötä tiiviisti n. 3 vuotta on saanut määrätietoisella työllä mahdollisuuksia, joita minulle ei ole tarjoutunut. 


Hän on minua nuorempi ja voisin olla suomalaisen perisynnin mukaisesti kateellinen tai katkera. En ole. Meillä on erilainen elämäntilanne, meillä on erilaisia valintoja takanamme ja tiedän, että hän on rautainen ammattilainen, joten todellakin toivon hänelle vain hyvää ja menestystä myös jatkossa.


Miten sinä reagoit, jos/kun sinut ohitetaan?